Nousin 6.00. Ei väsyttänyt juurikaan, mutta taas heräsin suoraan pisimmästä REM-vaiheesta. Huono trendi tämä. #
Kävin pyöräilemässä vastapäivälenkin, sitten söin riisipuuron ja pötköttelin vähäsen, sitten kävin pyöräilemässä myötäpäivälenkin. +13, puolipilvistä, aamulla lähtiessäni heikkoa tuulta, jälkimmäiseltä kierrokselta palatessani jo paikoin navakkaakin vastatuulta. Pitkät päällä pärjäsi. #
Vastapäiväkierroksella oli Kuusamontien alituksen jälkeisessä mutkassa rastaan kokoinen harakanpoikanen, liekö vielä lentotaitoinenkaan. Jylkynkankaan ja Kuivasjärven välillä kaksi erillistä jänistä 50 metrin välein. #
Kotiin tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Kävin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Söin päivällisen. #
Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun. Siellä ollessani Nexus meni viimein buuttisilmukkaan. #
Join neljä ja puoli kupillista kahvia. Aloittelin tämän kirjoittamista. #
Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. #
Tutkin Nexuksen korjausmahdollisuuksia, mutta se on todennäköisesti aika haastava operaatio, vaikka moderniksi älypuhelimeksi yllättävän helposti avattava tuo malli onkin. Vika on todennäköisesti tehtaalla kökösti tehty juotos, joka nyt viimein jostain kohtaa antoi periksi. #
Ihmeen kauan tuo kyllä kestikin, mutta kyllä tämä jo pitkään on laina-ajalta tuntunut, varsinkin tietoturvatuen päätyttyä. Olen kyllä pitänyt tuosta hyvää huolta, ja muilla, joilla juotos on pettänyt aiemmin, puhelin on varmaan nähnyt enemmän normaalielämän keskikovaa käyttöä (taskussa taittumista, putoamisia). #
Altistui tuo kyllä vastikään maalipölyllekin taskuun unohduttuaan. #
Illalla kävin Limingantullin Prismassa, ja sieltä ajelin vielä Linnanmaan Prismaan. Sainpa koeajaa baanan kakkosvaiheen juuri avatun kaupungin-päänkin. Koskikeskuksen jälkeen piti kyllä vielä kiertää Tuira, se osuus oli vielä työn alla. #
Syynimaan risteyksessä meinasi ilmankäsiäkuulokkeetpäässäkuski ajaa kolmion takaa alle, ja olisi ajanutkin jos en itse olisi ollut skarppina ja varautunut sen virheeseen. Saa nähdä miten monta kolaria noissa vielä ajetaan liikennesääntöjä ja -merkkejä osaamattomien kanssa. #
Muokkaukset #
2019-06-28 19.38.31 | 2019-09-10 14.52.22 # |

Muuttumaton: Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. | Muuttumaton: Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. |
Poistettu: Tutkin Nexuksen korjausmahdollisuuksia, mutta se on todennäköisesti aika haastava operaatio, vaikka <a href=" | Lisätty: Tutkin Nexuksen korjausmahdollisuuksia, mutta se on todennäköisesti aika haastava operaatio, vaikka moderniksi älypuhelimeksi yllättävän helposti avattava tuo malli onkin. Vika on todennäköisesti tehtaalla kökösti tehty juotos, joka nyt viimein jostain kohtaa antoi periksi. |
Muuttumaton: Ihmeen kauan tuo kyllä kestikin, mutta kyllä tämä jo pitkään on laina-ajalta tuntunut, varsinkin tietoturvatuen päätyttyä. Olen kyllä pitänyt tuosta hyvää huolta, ja muilla, joilla juotos on pettänyt aiemmin, puhelin on varmaan nähnyt enemmän normaalielämän keskikovaa käyttöä (taskussa taittumista, putoamisia). | Muuttumaton: Ihmeen kauan tuo kyllä kestikin, mutta kyllä tämä jo pitkään on laina-ajalta tuntunut, varsinkin tietoturvatuen päätyttyä. Olen kyllä pitänyt tuosta hyvää huolta, ja muilla, joilla juotos on pettänyt aiemmin, puhelin on varmaan nähnyt enemmän normaalielämän keskikovaa käyttöä (taskussa taittumista, putoamisia). |
Responses
Comments are closed.