Nousin 6.55. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Aamupuuron syötyäni kävin kävelyllä. -10 ja pakastuvaa, tuulta 8 m/s ja voimistuvaa, lunta vähän tuiskutti. #

Lähtiessäni kävin pesutuvalla ja palatessani Prismassa. Alkumatkasta huoltomies soitti vessanpöntön vaihdosta, ja kotiin palatessani uuden asennus oli jo viimeistelyvaiheessa. #

Keittiön hanakin vuotaa taas niin kuin pari vuotta sitten, joten kysyin, olisiko huoltomiehellä sattumalta tarpeita myös sen korjaamiseen, mutta ei ollut. #

Kävin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Söin riisipuuron. Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. #

Tyhjensin syötteenlukijaa. Päivitin reitittimen laiteohjelmiston. Tämä uusin versio oli julkaistu jo puoli vuotta sitten, mutta Asus ilmeisesti kämmännyt edellisversion niin, että se ei ollut löytänyt päivityspalvelinta. #

Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja kaapitin. Join 3,5 kupillista kahvia. Tein keittiön hanasta huoltopyynnön. #

Päivitin virtuaalikoneita. Koodasin. #

Ensimmäinen osuma altistumisrajapinnassa! Koronavilkku ei varoittanut, joten liian lyhyt tai etäinen (osuma). #

Söin päivällisen. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Tyhjensin astianpesukoneen. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.