Nousin 9.02. Ei väsyttänyt. #

Panin läppärin testaamaan naksulevyä WD:n omalla ohjelmalla. Koko männäviikon olen rouskutellut sitä levyä (9765 minuuttia badblocksin destruktiivisella -w-valitsimella), eikä siinä mitään vikaa ole ollut. #

Pötköttelin, tyhjensin Youtube-puskuria, täyttelin nonogrammia. #

WD:nkään testit eivät löytäneet mitään (eikä siinä mitään erityistestejä ollutkaan, pelkät SMARTit vain), joten otin naksulevyn taas ulos asemastaan ja asensin takaisin pöytäkoneeseen. #

Vian on taas oltava SATA-kaapeleissa, virta- tällä kertaa. Ensimmäisellä nyt kokeilemallani naksutus jatkui, mutta käytin sitä irti, ja hotplugasin heti tagaisin, jonka jälkeen levy heräsi henkiin. Kokeilin sitten toista vapaana ollutta kaapelia, ja sillä toimi suoraan kylmäkäynnistyksestä. Tuo edellinen, ongelmainen kaapeli oli ties mistä, kun taas tämä jälkimmäinen, toimiva oli Amazonin satsia#

Edellisellä vekslailulla komplikaatioita todennäköisesti aiheutti se, etten muistanut, että virtalähteen omissa SATA-virtajohdoissa on se kirottu 3,3 voltin johdin, jonka ollessa kytkettynä emolevy/BIOS/UEFI ei näe kiintolevyä. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. Vastasin lihakyselyyn. Vein jätteitä molokiin. #

Leikkasin parran. #

Ikkunashoppailin taktisia kantokoteloita puhelimelle. Pitäis olla samanlainen kuin järkkärille jo on, eli semmoinen, jossa puhelin pysyis pois tieltä, mutta josta sen sais tarvittaessa nopeasti esille, niin kuin tv-etsivä kainalostaan revolverin. #

Kävin suihkussa. #

Viihdekulutus #