Nousin 5.31. Väsytti aika lailla. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. +19 °, puolipilvistä, kohtalainen tuuli jo lähtiessäni. #

Metsän perhoset vasta lämmittelivät siipiään, eikä hopeatäplistä siksi saanut kunnon alapintakuvia. Eipä niissä mitään eksoottisia varmaan kyllä ollutkaan. Orvokeita tuntui oleva angervoakin enemmän nyt. Yksi niin iso piippopaksupää oli, etten siksi sitä siellä tunnistanut, vaan vasta kotona kuvista. #

Tavarajunaa jouduin odottelemaan Iinatin tasoristeyksessä. Vasta kolmas kerta tälle kesälle kun juna sattuu, ja ensimmäinen että piti ihan pysähtyä sen takia, kun aiemmilla pelkkä hidastaminen on riittänyt. #

Torinrannassa yritin kuvata jotain tummaa vesilintua, kun en tunnistanut sitäkään, mutta kuvista tuli niin paskoja, ettei niistäkään ole apua. #

Amiraali istui nätisti ohdakkeen nokassa vielä aivan tuossa kotikulmilla, mutta pakeni heti kun aloin sitä vaania. #

Kokeilin silmätippoja tuolla lenkillä ensimmäistä kertaa, eikä ainakaan nyt silmistä vesi tursunnut, mutta mistäpä sen tietää, että olisiko tursunnut ilman tippojakaan. Tuuli kyllä niin, että yleensä silloin tursuaa. Jos tipottaisi vain toisen silmän, niin toinen olisi verrokkina sitten. #

Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin, luin päivityksiä ja täyttelin nonogrammeja. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Perkasin aamun kuvat, vain rastaanraadon julkaisin. Söin piirakkaa. #

Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. +20 °, tuuli kova, melkein suoraan lännestä, puolipilvistä. Pikku sadekuuron uhka oli ennusteessa, ja ihan muutamia pisaroita ripsi Auranmajaa lähestyessäni, mutten sen takia edes kameraa pakannut reppuun. #

Angervoa kuvatessani hämähäkki häilyi taustalla. Ei iskenyt kiinni, sepä vasta olisikin ollut kuvasarja. Toisella kukalla saman angervon kanssa hääräsi jäärä, jota en paikan päällä edes huomannut. #

Pikkiriikkistä koisaa lenteli siellä täällä, sainpa kuvattua sen. Ja yhden mittarinkin taas, Kalimenojan mutkalla. #

Ja sitten kun niitä toukkia kaipailin, niin nyt näin samassa paikassa kahdenlaisia. Toista luulin nokkosperhosen toukaksi, mutta sen tunnistaminen on tätä kirjoittaessani vielä kesken. Toiset (joita oli paljon) vastasivat samalla myös ihmettelyyni siitä, että missä karttojen kesäpolvi: nokkosia ahmimassa vielä#

Nämä poislukien aika vähänlaisesti kuvattavaa oli, kun niin kova tuuli. #

Palatessani kävin Prismassa, oikaisin Ideaparkin kautta. #

Kotiin palattuani vein öljypullon molokiin, panin tattaririisiä kiehumaan, pyykkikoneen pyörimään ja kävin suihkussa. Venyttelin pohkeet, söin päivällisen. Ripustin pyykit. #

Perkasin ja latasin jälkimmäisen lenkin kuvat. #

Lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Muokkaukset #

2021-07-17 21.15.36 2021-07-18 13.07.53 #
Muuttumaton: Amiraali istui nätisti ohdakkeen nokassa vielä <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0407&mlon=25.4323#map=16/65.0407/25.4323">aivan tuossa kotikulmilla</a>, mutta pakeni heti kun aloin sitä vaania.Muuttumaton: Amiraali istui nätisti ohdakkeen nokassa vielä <a href="https://www.openstreetmap.org/?mlat=65.0407&mlon=25.4323#map=16/65.0407/25.4323">aivan tuossa kotikulmilla</a>, mutta pakeni heti kun aloin sitä vaania.
Poistettu: Kokeilin silmätippoja tuolla lenkillä ensimmäistä kertaa, eikä ainakaan nyt silmistä vesi tursunnut, mutta mistäpä sen tietää, että olisiko tursunnut ilman tippojakaan. Tuuli kyllä niin, että yleensä silloin tursuaa. Jos tipottaisi vain toisen silmän, niin toinen olisi verrokkina sitten. Lisätty: Kokeilin <a href="https://marginaa.li/2021/07/12/12-heinakuuta-2021/#post37050-p5-cjup3wkvoao8pmdvyatmurt3v">silmätippoja</a> tuolla lenkillä ensimmäistä kertaa, eikä ainakaan nyt silmistä vesi tursunnut, mutta mistäpä sen tietää, että olisiko tursunnut ilman tippojakaan. Tuuli kyllä niin, että yleensä silloin tursuaa. Jos tipottaisi vain toisen silmän, niin toinen olisi verrokkina sitten.
Muuttumaton: Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin, luin päivityksiä ja täyttelin nonogrammeja.Muuttumaton: Kotiin palattuani söin riisipuuron, sitten pötköttelin, luin päivityksiä ja täyttelin nonogrammeja.

Viihdekulutus #