Nousin 7.20. Olisi nukuttanut vielä. #
Kävelin salille. Tein olkapääjumpat, vatsalihakset ja pari kevennettyä sarjaa takareisiä. #
Kävelin kotiin. Radanalituksen penkereellä nokkonen. #
Join termarillisen tuoretta kahvia. Vastasin kielenkäyttökyselyyn, sitten pariin muuhun gallupiin. Hoitelin silppuhommia. #
Kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää, heikko länsituuli, lämpeni yli +10 °:een. #
Sonnisaaressa pelastettiin koiranpentua railosta. #
Lahdenrannalla oli eilistä hiljaisempaa, mutta kuovin kuvasin. #
Nokkosiakin ehkä vähän eilistä vähemmän, mutta kiersin kyllä nyt ne eilisen runsaimmat apajat (Kontionkangas-Maikkula-Knuutilankangas) pohjoispuolitse, ja siellä oli aika varjoisaa ja pientareet lumiset. Muutamia silti sielläkin. #
Jylkynkankaalla rikoin vähän kotirauhaa, kun herukka istui autotallin katon päädyssä, niin pitihän se kuvata. #
Palatessani kävin Prismassa, ostin mm. kylmälaukullisen pakastemarjoja. #
Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #
Perkasin kuvat, ja vasta siinä hoksin, että Kiertokaaren leskenlehden taustallakin oli nokkosperhonen. #
Vaihdoin sykemittarin patterin. Edellisen olin näemmä unohtanut hyllyttää Garminissa, mutta vain n. 3,5 kk tämä viimeinenkin Rainbow-halpis kesti. Nyt asensin (11.1.2022 ostamani) Vartan (2,39 €/2 kpl). #
Seuraavaksi pidän taas postaustaukoa. #
Viihdekulutus #
- Command Line Heroes: Season 8: Robot as Software
- Quanta Podcast: Secrets of Early Animal Evolution Revealed by Chromosome ‘Tectonics’
- Sabine Hossenfelder: How Serious is Antibiotic Resistance?
- Electronic Groove: EG.886 TERR
- Hangin' Out With RiffTrax: The Game!
- RiffTrax: Arachnia
- RiffTrax: The Sons of Hercules: Land of Darkness