Nousin kahdeksan maissa säätämään varmuuskopiointia. Olisi nukuttanut vielä. #

Söin aamupuuron, sitten kävin vähän kameraa ulkoiluttamassa. Heti ulos astuttuani pitkä pilvenlonkero vörni mereltä auringon eteen, ja väistyi kunnolla vasta Raitotielle päästyäni. #

Heti hopeatäpläsuoralla ohdakeperhonen! Kyllä se lennossa ihan vaaleanoranssilta näytti, joten liekö vaikka ollutkin jo alkuviikosta se minkä näin (ihan toisaalla). #

Yritin muistella, että oliko tavoitteenani ala- vai yläpinta, mutta vaikka tuo ei onneksi kovin arka ollutkaan, niin ihan hurjan hyviä kuvakulmia en oikein saanut kummastakaan pinnasta. Alapinta se tavoite näköjään oli#

Tämän jälkeen ei ollut paljon mitään erityisempää; vissiin vielä vähän liian viileää, vaikka aurinko paistoikin koko ajan. Amiraalia ei näkynyt, hopeatäplistä ei tietoakaan, karttaperhosetkin olivat vetäytyneet. Mustatäplähiipijät kyllä vaikuttivat enenevän, joskin kaikki taitavat vielä olla koiraita. Metsäpapurikosta ja metsämittarista sain ehkä parhaat kuvat tähän mennessä. #

Rovaniemeltäkin jo ensimmäinen pursuhopeatäplä#

Kävin Kalimenojan mutkalla asti, sitten palasin takaisin pysähtelemättä ja melkein hidastelemattakin. #

Aika paljon oli muita pyöräilijöitä siellä kuntoradalla jo, sunnuntaiaamupäiväksi. #

Kotiin palattuani söin piirakanlopun. Panin neljänkympin pyykit pyörimään. Join termarillisen tuoretta kahvia. Perkasin ja latasin kuvat. Kirjoittelin tätä. #

Käynnistin astianpesukoneen, panin kuudenkympin pyykit pyörimään ja ripustin nelikymppiset. #

Jatkoin varmuuskopiointisysteemin säätämistä. #

Panin pyyhkeet pyörimään 95 asteessa, ripustin kuusikymppiset. Kävin saunassa. #

Söin päivällisen. #

Ripustin viimeiset pyykit. #

Join litran Clipperiä. Sain viimeinkin DALL-E Minin jotenkuten toimimaan Firefoxissa (joku CORS-ongelma siellä on), ja leikin vähän sillä: Teräsmies, Jeffrey Dahmer, David Attenborough, Sinkkuelämää, Ihmemaa Oz#

Viihdekulutus #