Nousin 6.00. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Keitin kahvin, söin aamupuuron, sitten kävin ajelemassa vastapäiväkierroksen. Selkeää ja kuumaa oli koko päivän, aamulla ei tuultakaan juuri, eikä iltapäivälläkään kuin heikosti. #

Ajelin enimmäkseen pysähdyksittä, eikä kovin paljon harmittamaan jääneitä perhoshavaintoja ohi mennyt silti. Karttaperhosia oli rutkasti, varsinkin Kalimenojan mutkalla kuin suonokiperhosia nimikkosuorallaan viime syksynä, ja Boloria vaikutti taas vähän runsastuneen. #

Ketun ammuin lennosta auroraojalla, kun se ylitti tietä. Vasta kuvia perkatessani hoksin, että saalistakin sillä oli. #

Kalimenojan mutkalla lintuperhetragedia. Ehkä ketun tekosia sekin (mutta tuskin tuon edellisen, joka oli 10 km idempänä). #

Auranmajan kohdalla muurahaiset raahasivat mysteeriotusta. Ei ollut iNaturalistillakaan mitään hyviä ehdotuksia. Ei kyllä ollut ketunkaan kohdalla, ja linnunpoikasten kohdalla sitäkin huonompia.  #

Kotiin palattuani keitin tattaririisiä, sitten söin päivällisen. Join termarillisen aamukahvia. #

Kävin ajelemassa metsäosion molempiin suuntiin. Lopussa kylläkin vähän mulkkasin reittiä, kun piti poiketa Hiukkavaaran K-marketissa ostamassa jäätelö ja pikkupullo vissyvettä, kun kuumuus oli aika läkähdyttävä (vaikkei edes helleraja ylittynyt). #

Monenlaista tuli vastaan, mutta päiväperhosten osalta oli edelleen aika heikkoa. Karttoja selvästi vähemmän, Boloriaa saman verran jollei vähemmän sitäkin. Suokeltaperhosia taas muutamia, ritariperhonen pakeni puiden latvoihin Heikinharjussa, yksi suruvaippa Aalikkokankaan perällä, neitoperhonen Auranmajan suoralla, tälle kesälle uusi sinisiipi hirvilinjalla. Vain yksi pieni kyy taas. #

Suosuosuoralla jatulisirvikäs! Kaadoin pyörän pientareelle ja jahtasin perhosta ensin jalan 200 m, sitten juoksin takaisin pyörälle ja palasin taas takaisin perhosen perään pyöräillen, ja löysinkin vielä sittenkin sen, kun se pysytteli aika vakaasti siinä tienpohjalla, vaikka etenikin aika tasaista tahtia (kömpelösti) sinne Auranmajan suuntaan. En yhtään hahmottanut että mikä perhostyyppi se edes on, kun siivet levällään oli suhteellisen lyhyt mutta leveä, niin kuin kiitäjä, mutta pään seutu aivan omituinen (vaikka kuvia räiskiessäni en kovin tarkkaan sitä ehtinyt zoomin läpi tutkia). Vesiperhoset kävi kyllä mielessä, mutta vain vertauskuvana, kun en tiennyt noin isoja olevan olemassakaan. #

Vasta kolmas havainto lajista iNaturalistissa tähän menessä#

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten lämmitin ja söin hampurilaiset. #

Perkasin ja latasin kuvat. #

Kirjoittelin tämän. #

Viihdekulutus #