Nousin 8.09. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Tein 1jmv:t, selänojennuksia, vinoprässiä ja pohkeet. #

Kävelin kotiin. Luoteistaivaalla näytti siltä kuin utarepilvi olisi muodostumassa, mutta se silisi sieltä sitten pois vain. #

Avasin parvekkeen oven, niin saniaisperhonen istua nökötti siellä parvekkeen nurkassa. Edellisen kerran näin tämän melkein tasan neljä vuotta sitten, kotinurkilla silloinkin. Silloin en onnistunut tunnistamaan sen lajia, mutta toissa talvena latasin senkin iNaturalistiin, ja oikea laji löytyi melkein heti. #

Toukan kehitys Wikipedian mukaan kaksivuotinen, mutta toissa kesänä jäi siis aikuinen näkemättä. #

Kävin suihkussa, sitten söin päivällisen. Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Koodasin. #

Ennusteessa oli sateen mahdollisuus koko päivän, ja satoikin sitten iltapäivän päätteeksi. #

Saniaisperhonen oli nurkassaan vielä illallakin. #

Viihdekulutus #