Näin unta, että pöytäkoneen ja läppärin Ubuntut olivat molemmat seonneet niin, että muistuttivat ihan virusten saastuttamaa Windowsia: ulkoasu oli 1990-luvun X-ikkunaympäristö, kaikki hakukonetulokset olivat pornoa ja muuta hyödytöntä, kaikki tavalliset sovellukset oli poistettu, ja vain joitain omia tiedostoja oli tallella. #

Nousin 7.09. Ei väsyttänyt. #

Kiristelin ja voitelin pyörän ketjun ja pumppasin ilmaa renkaisiin (4 → 5 bar molemmat). Vielä kun tuo tonnin kestäisi, niin pääsisin samoihin lukemiin kuin viime vuonna (8000 km). Tämän vuoden keväällä oli paljon kovempikin tahti, mutta varsinkin nyt viimeisen kuukauden on mennyt matkustelun sun muun takia monta pyöräilypäivää sivu suun, eikä jaksamista ole tuplalenkkeihinkään piisannut. #

Koeajelin Ksupermarkettiin hakemaan postimaatikosta apteekin lähetyksen#

Söin päivällisen kvinoan kanssa. Join termarillisen kahvia. Hoitelin silppuhommia. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Vajaa +11 °, heikko lounaistuuli kohtalaistui läntiseksi, metsässä enimmäkseen selkeää, kaupungissa enimmäkseen pilvistä. Sadepilvimäistäkin Poikkimaantien sillalta näkyi, muttei satanut missään kohtaa. #

Luontokoululaisia on nyt taas pari kertaa ollut siellä vähän ennen Heikinharjua. #

Neitoperhonen löytyi Heikinharjusta, missä sentään jyväjemmari on jättänyt nuo viimeiset pientareen kukat pystyyn. Iphonen tekoäly sössi tarkennuksen. #

Keisarinviittakin lensi vielä Kiulukankaalla! Sillä reppanalla sitten ei enää olekaan edes sitä Saunamajurintien pään puskaa, jossa vielä maanantaina istuskeli#

Järripeippokoiras auroraojalla. Tuskin se mitenkään harvinainen täällä oikeasti on, mutta enpä muista koska viimeksi olen nähnyt, jos koskaan. Itä-Lapissa sen sijaan useinkin. #

Aalikkokankaan eteläpuolella heinähukan toukka. Niitä on näkynyt aiemminkin tässä syksyllä, mutta aina joko huonossa paikassa tai (minä) liian kovassa vauhdissa. #

Iinatin radanylitykseen tuli yhtä matkaa Keskon rekka, ja jäi siihen sitten tuumailemaan. Liekkö Applen kartta ollut navigaattorina. #

Palatessani kävin Limingantullin Prismassa, ostamassa mm. uuden pesupussin#

Kotiin palattuani paistoin maamukkarat, sitten kävin suihkussa. Söin makkarat, olipa hyviä! Jos vielä suoli noiden sulatuksesta kunnialla selviää, niin ei tartte näiden satunnaisten täyteruokienkaan kanssa enää päätään vaivata. #

Lisukkeena syömäni mikroranskanpotutkin olivat ihan kelvollisia. #

Viimeistelin tämän. #

Muokkaukset #

Thu Sep 8 18:30:03 2022 Fri Sep 9 16:29:39 2022 #
Muuttumaton: Aalikkokankaan eteläpuolella heinähukan toukka. Niitä on näkynyt aiemminkin tässä syksyllä, mutta aina joko huonossa paikassa tai (minä) liian kovassa vauhdissa.Muuttumaton: Aalikkokankaan eteläpuolella heinähukan toukka. Niitä on näkynyt aiemminkin tässä syksyllä, mutta aina joko huonossa paikassa tai (minä) liian kovassa vauhdissa.
Lisätty: Iinatin radanylitykseen tuli yhtä matkaa Keskon rekka, ja jäi siihen sitten tuumailemaan. Liekkö Applen kartta ollut navigaattorina.
Muuttumaton: Palatessani kävin Limingantullin Prismassa, ostamassa mm. uuden pesupussin.Muuttumaton: Palatessani kävin Limingantullin Prismassa, ostamassa mm. uuden pesupussin.

Viihdekulutus #