Unet olivat pitkiä ja hitaita, tuntuivat melkein reaaliaikaisilta. Viimeisessä olin luvannut lähteä Jannen ja Vilman kanssa poimimaan marjoja, mutta lähdöstäni ei meinannut tulla mitään, kun aina kun vähänkään kallistin päätäni, nukahdin lysähtäen niille sijoilleni niin kuin narkoleptikko. #

Nousin 7.22. Ei väsyttänyt. #

Keitin ja pakastin hirssipuuron. #

Hain Tokmannilta mausteita. Varsinkin ruohosipuli on Prismassa kallistunut niin, että isossakin pänikässä kilohinta on moninkertainen Tokmannin hintaan verrattuna. #

Muut ostokset kävin Prismasta. #

Kotiin palattuani söin kalapihvejä ja jauhomuusia. Join termarillisen kahvia. Kirjoittelin tätä. Hoitelin silppuhommia. #

Kävin ajelemassa myötäpäiväkierroksen. Kohtalainen lounaistuuli, alussa puolipilvistä, tallilta alken selkeni melkein pilvettömäksi, palatessani vajaa +13 °. #

Melkein koko sarja koossa taas, vaan suruvaippapa vain puuttui taas (ja amiraali näköjään iNaturalistin hakutuloksista jostain syystä). Herukkaperhosen olen kirjannut viimeksi kaksi viikkoa sitten, joten sitä en odottanutkaan, enkä keisarinviittaakaan, enää alkuviikostakaan, kun se vielä Kiulukankaalta löytyi. Mutta lanttuperhosiakin taas! Ja kyitä! 2! #

Kotiin palattuani kävin suihkussa, sitten söin Atrian pikkulätyt. #

Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Siniritariyökkönen Limingassa. Kiersin tänään Jylkynkankaan asuinalueen vähän niin kuin tuon (ja ylipäänsä näiden urbaani- tai ainakin rakennusympäristössä useimmin havaittujen lajien) toivossa, muttei siellä olluna mittään. #

Muokkaukset #

2022-09-10 18.49.10 2022-09-12 17.01.00 #
Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän.Muuttumaton: Perkasin ja latasin kuvat. Viimeistelin tämän.
Poistettu: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/134416529">Siniritariyökkönen Limingassa</a>. Kiersin tänään Jylkynkankaan asuinalueen vähän niin kuin tuon (ja ylipäänsä näiden urbaaniympäristössä useimmin havaittujen lajien) toivossa, muttei siellä olluna mittään. Lisätty: <a href="https://inaturalist.laji.fi/observations/134416529">Siniritariyökkönen Limingassa</a>. Kiersin tänään Jylkynkankaan asuinalueen vähän niin kuin tuon (ja ylipäänsä näiden urbaani- tai ainakin rakennusympäristössä useimmin havaittujen lajien) toivossa, muttei siellä olluna mittään.

Viihdekulutus #