Nousin 5.12. Ei väsyttänyt kovin paljon. #
Kävelin salille. Poljin eri ohjelman kuin tavallisesti: 40 minuuttia on/off-intervalleja. Kyllä siinä hengästyi, mutta kokonaisuutena paljon vähemmän rankka kuin tavallinen 60-minuuttinen ohjelmani. Garminin yleisarvosana sama kuin viimeviikkoinen, 4,2. #
Kävelin kotiin. Ihmettelin, että onko kenkään tullut reikä, kun tuntui sukka kastuvan, mutta kotio päästyäni kävi ilmi, että vesipullon korkki oli auennut laukussa itsekseen, ja pullo tyhjentynyt melkein täydestä täysin tyhjäksi. #
Onneksi laukun pohjalla oli varapyyhe, joka oli imaissut kaiken sen, mikä ei ollut valunut pohjan läpi ulos. Joskin se ulosvaluma oli kastellut housunpersuksenikin ihan märäksi, vaikka sitä en kävellessäni ollut edes huomannut. #
Kävin suihkussa, sitten söin hirssipuuron. #
Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #
Kävin kävelyllä, Hietasaarenkierroksen kautta Limingantullin Prismassa. Pilvistä, heikko tuuli, lämpimimmillään yli +3 ℃. #
Prisman automaattikassa-aition uloskäynnille oli nyt pantu samanlainen kuittiportti kuin Keskon kaupoissa on ollut alusta asti. Saapa nähdä tuleeko Linnamaankin Prismaan. Limingantullissa korikin pitää sijoittaa tiettyyn kohtaan pakkaustasoa, tai muuten alkaa valo vilkkua ja hälytys huutaa. Linnamaalla korin saa laskea mihin huvittaa. #
Kuuntelin The Runaway Princessesin loppuun. Muutaman kerran kyllä mietin, että pitäisikö lopettaa kesken, kun suututti niin paljon. (Sisällön takia; toteutuksessa ei ollut mitään vikaa.) Suomalaissankari oli kiva yllätys, kun en muistanut sitä yhteyttä, vaikka olin tapauksesta lukenut. #
Kotiin palattuani panin riisipuuron ja tattaririisin kiehumaan ja kuudenkympin pyykit pyörimään. #
Söin päivällisen. #
Ripustin pyykit. Panin pyyhkeet pyörimään 95 asteessa. #
Pakastin riisipuuron. #
Kävin saunassa. #
Kirjoittelin tätä. #
Ripustin pyyhkeet. #
Viihdekulutus #
- More or Less: Behind the Stats: Lib Dem ambulance claims, affordable rent and goat meat
- More or Less: Behind the Stats: Why is life expectancy falling in the USA?
- More or Less: Behind the Stats: A short history of data
- More or Less: Behind the Stats: Detecting Bad Science with Data
- THE PROCESS ザ・プロセス: リーズナブルな黒毛和牛が販売されるプロセス!宮崎の黒毛和牛が東京のお肉屋さんに並ぶまで
- Proof: A True Crime Podcast: Murder at the Warehouse | Ep. 4 – I’ll Be Home Later
- Proof: A True Crime Podcast: Murder at the Warehouse | Sidebar 4
- In The Dark: The Runaway Princesses, Episode 4: Hostage
- Bear Brook: Bonus: ‘Crime Story’
- Lingthusiasm 11: Layers of meaning - Cooperation, humour, and Gricean Maxims
- Matmos: Ultimate Care II
- Varan the Unbelievable