Nousin 6.18. Ei väsyttänyt, mutta niskan olin taas nukkunut vänkkyrään. #
Aamupuuron syötyäni sovittelin kenkiä ja maastopukua. Kengän lesti olisi saanut olla leveämpi, ja takki vyötärön kohdalta kireämpi, mutta yllättävänkin passelin kokoiset noin muutoin kaikki tilaustuotteiksi. #
Housun lahkeissa oli kiristysnyörit, minkä merkitystä en ollut (kuvauksesta) älynnyt. Ensin ajattelin, että taidan nuo leikata pois, kun kengän varren sisällä ne hiertävät, mutta toisaalta noiden kanssa saa sääret kohtalaisesti suojattua ilman varsikenkiäkin, kunhan on pitkävartiset sukat. Eivätkä nuo varsikengän päälläkään ole ihan tykärimallisen häröt kiristettyinä. #
Latasin eiliset kuvat. #
Ensimmäinen haapaperhonen oli jo Pirttilammenpuiston alakulmalla, ja viimeinen Kalimenojan mutkan jälkeen. Missähän lienevät edellispäivänä olleet, kun en silloin nähnyt yhtään. #
Mellansuoralla nokisiipi! Hädin tuskin erotin sen laskeuduttuaan, mutta onneksi se ensin möyri siellä sen verran, että keltainen peräpää vilahti. Ilman sitä en olisi lepoasentoon pysähdyttyään uskonut, että se, mitä kuvasin, oli perhonen. #
Jos noin ovat salamyhkäisiä, niin kumma, että niitä niinkin paljon iNaturalistiin ilmoitellaan kuin mitä tehdään. Olen ajatellut niiden ilmoitusten määrän perusteella, että lienee aika tavallinen näky, mutta levinneisyytensä pohjoisrajoilla tuo näköjään täällä on. #
Saman suoran montussa ketokultasiipi! Paras kuva, minkä siitä olen tähän mennessä saanut, vaikkei kyllä vieläkään kovin hyvä. Pakeni sinne alas ojan puolelle, ja yritin seurata, mutta eipä sitä sieltä sitten enää löytynyt. #
Olin kolunnut niitä puskia siinä jo vaikka kuinka kauan, mutta päätin vielä palata toiselle puolelle ja vähän matkaa taaksepäin käydäkseni läpi sen viimeisenkin pätkän, jota en vielä ollut tutkinut. Ja hyvä että päätinkin, koska ohdakeperhonen ilmestyi juuri silloin! Tätähän en viime kesänä löytänyt ollenkaan, jollei yksi epävarma havainto sitten ollut se. #
Suolaheinämittarin kuvasin Valkiaisjärventien ylitettyäni, mutta (perho)sen yläpinta paloi aivan puhki. Toisenkin olin näköjään kuvannut jo Mellansuoralla, mutta se oli niin huonosti lehtien alla, että paikan päällä luulin sitä kasteyökköseksi (jonka kuvasin jo toissa päivänä). #
Mettässä hevosmuurahaisia lenteli niin että kopisivat kypärään, naamaan ja rintaan. Auroraojalla metsämuurahaiset olivat saaneet yhden saaliiksikin, mutta se oli sen verran vauhdikasta menoa, ja valo sen verran räikeä, että päätin hylätä ne kuvat, kun ei niistä sitä saaliin lajia varmaankaan olisi tunnistanut. #
Siellä Auroraojalla oli myös sisilisko. Vilahti ison kiven päältä sen taakse, mutta arvasin, että se saattaisi jäädä sinne kiven takapuolelle kuitenkin tarkkailuasemiin, ja sieltähän se löytyikin. #
Kiulukankaalla orvokkihopeatäpliä. Lensivät isoa ympyrää siinä tien ja metsän välillä, ja kun siinä kohtaa taivas alkoi jo pilvistyä, niin eivät sitten enää lentäneetkään, vaan jäivät jonnekin piiloon. #
Hönttämäessä oli jo ihan pilvistä, mutta hopeasinisiipinaaras sieltä löytyi. Myös yksi orvokkihopeatäplä olisi siellä ollut nätisti lehdellä, mutta niin vain onnistuin senkin tilaisuuden mennä tösöttämään piloille. #
Talvehtijoista löytyi paatsamasinisiipi Mellansuoralta, suruvaippa Aalikkokankaan pohjoispuolelta, ja neitoperhonen Kiulukankaalta. #
Tunnistelin perhosia. Kirjoittelin tätä. #
Söin päivällisen kvinoan kanssa. #
Vastailin gallupkyselyihin. #
Kävin Prismassa, sitten vetäisin housut ja saappaat jalkaan ja kävin koeajelulla rispipuiston takana. Pari kesälle uutta tuli taas sieltäkin: koisasiipi, pihamittari. Ja jos mustikkalehtimittarin oikein tunnistin, niin kokonaan uusi. Kokonaan uusi todennäköisesti myös lude, jollei osoittaudu jonkin jo aiemmin aikuisena kuvaamani nymfiksi. Mutta tuota nymfiä en ainakaan ole aiemmin kuvannut. #
Kengillä pystyi ihan hyvin ajamaan, joskaan ei hirmu pitkiä matkoja varmaan kovin mielellään. Kuumakinhan niissä tulee. Mutta tunsinpa itteni teräsmieheksi, kun nuo kamppeet päällä saattoi mennä tiheänkin heinikon sekaan suht’ huolettomasti. #
Kotiin palattuani leikkasin parran ja kävin suihkussa, sitten perkasin ja latasin kuvat. #
Tunnistelin perhosia. #
Pakkasin repun huomista retkeilyä varten. Huomenna en kerkiä kirjoitella mittään. #
Viihdekulutus #
- DJ Orion: 200 suurinta perjantai-illan klassikkoa - Sijat 153-107 - Kolmen tunnin kesäspesiaali
- Death Is Not The End: Soundsystems at Notting Hill Carnival, 1984-1988
- Matthew J Elliott: ConanRiffs - Shadow of the Stolen City
- John Scott Shepherd: Corridors Of The Mind [CYD 0108]
- Dj Dominator-X: LAiTE Breakbeat Pack 1
- RiffTrax: Ruby