Illalla oli taas nokka tavallista tukommassa nukkumaan mennessäni. #

Heräsin yökolmelta niistämään. Se tuke oli taas sitä lajia, joka tuntuu jatkuvana, häiritsevänä paineena nenäkäytävässä, mutta tulee ulos vain yksi sitkeä pikku riepula kerrallaan. To release the pressure. Kun kaiken on lopulta saanut pinnisteltyä ulos, on hiki päässä ja kaikki unenrippeet menetetty. Lisäksi alkoi vielä Madonnan Holiday soida päässä. #

Pääsin lopulta kuitenkin takaisin uneen. Forget about the bad times, oh yeah. Heräsin vartin yli seitsemän. #

Kävin salilla tekemässä selkätreenin. Mennessäni oli taas kasoittain kenkiä kenkätelineessä, lähtiessäni ei taas omani lisäksi yhtään paria. #

Kävin kävelyllä. Kuuntelin Actual Innocencen kakkoskauden viimeiset kaksi jaksoa (Stanley Mitchell ja Joe Diaz). Tässä oli välissä kuukauden tauko edellisten kuuntelusta, mutta tuntuu että sain nyt jo tuosta tarpeekseni taas tällä erää. We need a holiday. #

Contendeilla tähän mennessä yhteensä 430 km. #

Tätä kirjoittaessani join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin Areenalta Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Hiljainen messu ja Muistojen bulevardi -jakson C’est ma chanson. Der Computer Nr. 3 (myös ysärinä) on kyllä aika hyvä tuon Holidayn poishuuhtomiseen. #

Siivosin Trello-kortteja pois päiväjärjestyksestä, kiitos eilisen edistymisen. Und das Glück fällt im Augenblick aus seiner Kartei. #

Kävin pyöräilemässä. Rullasi niin tasaisen hyvin, että ennätyksiäkin oltaisiin hätyytelty jolleivät muutamat hitaat liikennevalot olisi olleet vastaiset. Palatessani kävin Ksupermarketista marjakeittoja (mustikka, vadelma, ruusunmarja). Sielläkin sai jonottaa kymmenisen minuuttia. A way to come together. #

Nykyisillä ketjuilla yhteensä 466 441 km. #

Muokkaukset #

2017-09-06 19.35.14 2018-05-11 15.16.26 #
Muuttumaton: Nykyisillä ketjuilla yhteensä <del datetime="2017-09-06T16:34:43+00:00">466</del> 441 km.Muuttumaton: Nykyisillä ketjuilla yhteensä <del datetime="2017-09-06T16:34:43+00:00">466</del> 441 km.
Poistettu: [muokkaukset] 
Poistettu: [muokkaus][klo]2017-09-06 19:35[/klo] Ketjukilometrit.[/muokkaus] 
Poistettu: [/muokkaukset] 
2017-09-04 18.20.40 2017-09-06 19.35.14 #
Muuttumaton: Kävin pyöräilemässä. Rullasi niin tasaisen hyvin, että ennätyksiäkin oltaisiin hätyytelty jolleivät muutamat hitaat liikennevalot olisi olleet vastaiset. Palatessani kävin Ksupermarketista marjakeittoja (mustikka, vadelma, ruusunmarja). Sielläkin sai jonottaa kymmenisen minuuttia. <em>A way to come together.</em>Muuttumaton: Kävin pyöräilemässä. Rullasi niin tasaisen hyvin, että ennätyksiäkin oltaisiin hätyytelty jolleivät muutamat hitaat liikennevalot olisi olleet vastaiset. Palatessani kävin Ksupermarketista marjakeittoja (mustikka, vadelma, ruusunmarja). Sielläkin sai jonottaa kymmenisen minuuttia. <em>A way to come together.</em>
 Lisätty: Nykyisillä ketjuilla yhteensä <del datetime="2017-09-06T16:34:43+00:00">466</del> 441 km.
Poistettu: Nykyisillä ketjuilla yhteensä 466 km.Lisätty: [muokkaukset]
 Lisätty: [muokkaus][klo]2017-09-06 19:35[/klo] Ketjukilometrit.[/muokkaus]
 Lisätty: [/muokkaukset]

Responses

Comments are closed.