Nousin viisi yli seitsemän, ei väsyttänyt. #

Hampaidenpesun jälkeen venyttelin ja palloilin kolmisen varttia. Söin aamupuuron, sitten lähdin Prismaan. Vein mennessäni bio-, lasi- ja metallijätteet molokiin ja muovijätteet keräykseen. Viisi astetta lämpimän puolella, aurinkoista. Kuuntelin Generation Why -jakson 84 (Kyron Horman), sitten The Trail Went Coldin minisodit 13-14 (Brooke Henson ja The Patanela). #

Generation Why on tyyliltään melko erilainen kuin muut tähän asti kuuntelemani true crime -podcastit, ainakin tuon nyt kuuntelemani jakson perusteella. Aihetta käsitellään enemmän vapaasti keskustellen kuin järjestelmällisesti analysoiden. Ainakin tätä jaksoa kuunnellessani olisin kaivannut tarkempia lähdeviitteitä väittämille ja ylipäänsä vähän kriittisempää otetta juontajilta. Myös äänen tekninen laatu oli yllättävän heikko siihen nähden, että kyse on noinkin pitkään jatkuneesta ohjelmasta, mutta ei onneksi kuitenkaan niin huono, että sen takia jättäisin kuuntelematta. #

Kotona panin ulkovaatteet pyykkikoneeseen pyörimään, keitin kananmunia, kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset, sekoitin ja söin rahkaa (banaania, mustikkakeittoa, kauraleseitä, siemeniä, maitorahkaa) ja salaattia, ja sitten tein muusin valmiiksi. Otin ulkovaatteet pyykkikoneesta ja ripustin. #

Joonas tuli yhden maissa. Istuttiin ja raatailtiin pari tuntia. Jos tämä kuulostaa poikkeukselliselta, niin sitä onkin: Joonas vaikuttaa niin lapsenomaisen vilpittömältä ja pahantahdottomalta kuin itsekin haluaisin olla, mutten pelkuruuttani useimmiten kykene, ja lienee siksi ainut, jonka seurassa kykenen rentoutumaan niin, että vuorovaikutus edes muistuttaa normaalia. Sen lisäksi Joonas on tietysti varsin sosiaalinen, ja meillä on paljon yhteisiä lapsuusmuistoja. #

En muistanut tarjota ostamiani kolakeksejä enkä mitään muutakaan. Söin ne keksit sitten itse, kahvin kanssa. Eivät maistuneet yhtään kolalta, vain sokerilta.  #

Kuuntelin Uuden tanssimusiikin listan eilisen jakson, sitten Musiikkia vanhasta Euroopasta -jakson Halt im Gedächtnis, ja säädin syötesuodatintani. #

Responses

Comments are closed.