Näin unta kahden ruotsalaisen jäppisen pienestä mainosfirmasta, jonka nimi oli 1-media tjsp. Niillä oli logolleen oma tunnusanimaatio ja (muutamasta peräkkäisestä soinnusta koostuva) jingle, ja se jingle soi päässäni melkein koko yön. Logo muistutti vahvasti Oneplussan logoa, valkoinen ykkönen punaisella taustalla. #

Valkoinen ykkönen punataustaisessa laatikossa

Animaatiossa tuon sisemmän punaisen laatikon vasen puoli oli erillinen (punainen suorakaiteen muotoinen) liuska, joka nostettiin paikoilleen. #

Olin nukkunut yön ihan hyvin, mutta aamulla herätessäni toinen sierain oli vähän tukkoinen, ja lisäksi oli lievästi etova olo. Aamukakan jälkeen palasin petiin vähäksi aikaa pötköttämään, mutta ei se olo mennyt sillä ohi, joten nousin hampaidenpesulle ja aamupuurolle. #

Keitin ja pakastin riisipuuron ja silppusin salaatin. Sen jälkeen istahdin tähän koneelle, ja nyt tuntuu onneksi se etola menneen ohi. Suoleni automaattiseen täystyhjennyssykliin tämä nyt taas sopisi, mutta ainakaan vielä ei tyhjennyt täysin. #

Säädin virtuaalikoneita. #

Söin päivällisen. Paikkasin Mattermost-bugin. Join neljä ja puoli kupillista kahvia. Kehittelin linkkiblogia Google+:sta evakuoitumiseen. #

Ulkona vähän ennen iltaseitsemää joku karjui raivopäisenä. En ennättänyt hiljentää tietokonetta ennen kuin se karjunta loppui, että olisin kuullut mikä oli aiheena. #

Kävin suihkussa. #

Salilta tuli uutiskirje. Sinne on valmistumassa yläkertaan rapiat 200 neliötä lisää funktionaalista leikkikenttää, noice. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.