Nousin 7.50. Ei väsyttänyt juurikaan. Vähän ennen heräämistä näin unta, jossa TV7:llä saarnamies saarnasi siitä kuinka nykyiset DJ:t vain painelevat nappuloita tietokoneella. #

Hampaidenpesun ja aamuvenyttelyiden jälkeen panin riisipuuron kiehumaan ja paistoin kaalikanan, samalla söin salaattia. Näiden valmistuttua panin kiehumaan ensi viikon potut, ja kuorin, pilkoin ja panin kiehumaan myös muusijuurekset. Niiden kiehuessa keitin ja söin aamupuuron. Muusasin muusijuurekset. #

Pötköttelin ja seurasin Dragon V2:n ensimmäistä telakoitumista (NASA tv:stä). #

Vein bio-, lasi- ja kartonkijätteitä molokiin. Vartiointiyhtiön vartija rynkytti porraskäytävän alaovea siitä mennessäni. Mietin, että mainitsenko ilmoittaneeni siitä jo ajat sitten, ja ettei sille ole tehty mitään siitä huolimatta. Päätin jättää mainitsematta, niin jospa siitä menee nyt tuon kautta uusi rapotti, johon viimein reagoidaan. #

Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. Pilvetöntä, -16, heikkoa, tasaista tuulta. Kadut oli aurattu oikein hyvin, ja pakkaslumella pitokin varsin hyvä, ilman hiekoitustakin. #

Aioin ostaa laktoositonta raejuustoa, mutta niiden valikoimat olivat huonot: Arlalta oli kai ainut ei-rasvaton, ja niissä päiväystä vain parin päivän päähän. Ostin sitten sen sijaan laktoositonta rahkaa. #

Kotona paistoin kesäkurpitsan lopun ja kalapuikot ja söin muusin kanssa. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Seurailin Ripleyn saapumista ISS:lle. #

Kävin suihkussa. Tyhjensin astianpesukoneen. #

Säädin kotipalvelinta. #

Muokkaukset #

2019-03-03 20.30.48 2019-03-04 13.42.36 #
Muuttumaton: Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. Pilvetöntä, -16, heikkoa, tasaista tuulta. Kadut oli aurattu oikein hyvin, ja pakkaslumella pitokin varsin hyvä, ilman hiekoitustakin.Muuttumaton: Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa, pyörällä. Pilvetöntä, -16, heikkoa, tasaista tuulta. Kadut oli aurattu oikein hyvin, ja pakkaslumella pitokin varsin hyvä, ilman hiekoitustakin.
 Lisätty: Aioin ostaa <a href="https://marginaa.li/2019/03/02/2-maaliskuuta-2019-ptruu/#post30146-p16-grjvx3uhl4jnjna4xnuwej8u0">laktoositonta</a> raejuustoa, mutta niiden valikoimat olivat huonot: Arlalta oli kai ainut ei-rasvaton, ja niissä päiväystä vain parin päivän päähän. Ostin sitten sen sijaan laktoositonta rahkaa.
Muuttumaton: Kotona paistoin kesäkurpitsan lopun ja kalapuikot ja söin muusin kanssa. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Seurailin Ripleyn saapumista ISS:lle.Muuttumaton: Kotona paistoin kesäkurpitsan lopun ja kalapuikot ja söin muusin kanssa. Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Seurailin Ripleyn saapumista ISS:lle.

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.