Nousin 5.38. Väsytti, enimmäkseen kroppaa, ja (sen takia) henkisesti. Rankka pyöräilykuuri alkaa tuntua. Mutta lähipäivinä saattaa olla aika kehnot kelit, niin sitten tulee vähemmän ajeltua. #

Koti(välitys)palvelin oli yön aikana tiltannut. Aamupuuron syötyäni pähkäilin sen kanssa jonkin aikaa, ja kokeilin vähän kaikenlaista, ja kävi ilmi, että se oli sittenkin tiedostopalvelin, joka oli tiltannut, ja niin tehtyään alkanut ilmeisesti pommittaa langattoman verkon jakorasiaa, jossa myös tuo varsinainen palvelin on kiinni, sillä seurauksella, että jälkimmäinen ei saanut verkkoyhteyttä (ja itse asiassa senkin verkkosovittimen ajuri kaatui siitä lopulta). #

Eli Nvidian syytä taas mitä todennäköisimmin. #

Kävelin salille. Tein kevennetysti jalat, sitten kävelin kotiin. Tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron, sitten lähdin pyöräilemään. #

Ajelin pitkän reitin kuin eilen, mutta vastapäivään, ja vähän kovempaa. Samanlainen kelikin oli kuin eilen, paitsi että tuuli nyt kohtalaisesti, suoraan vastaan polkiessani (Hiukkavaara-Auranmaja-välillä) aika kovastikin. Viilensi kuitenkin sentään samalla. #

Heti Auranmajalta lähdettyäni ja Alakyläntien ylitettyäni oli siinä reitillä kyynraato. En nähnyt sitä siinä eilen, enkä tiedä olikokaan se siinä vielä silloin. Aika pienikokoinen ja musta. Autonrenkaan alle litistynyt se oli, mutten tiedä kuollessaanko vai vasta sen jälkeen. En pysähtynyt kuvaamaan, kun oli kiire pyykkivuorolle. #

Mannisenojasta oli taas kalasteltu kasa pyöränraatoja. (Ajoin siitä eilen Prismaan mennessäni ja olivat siinä jo silloin, en vain muistanut kirjata ylös.) #

Kotona kävin suihkussa, keitin pastan ja sitten vein pyykit pyörimään. Söin päivällisen. Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, tekniset toin tänne ja ripustin. Lämmitin porkkanpapukalapullat. #

Jatkoin tuon tiedostopalvelinongelman post mortemia. Sinänsä aika suoraviivainen korjattava, ja sentään aika harvinainen sattuma (toivottavasti), mutta huonohan se on, jos se tuolla lailla kaataa koko verkon mennessään. #

Vein jätettä molokiin. Taittelin pyykit kuivausrummusta koriin, toin tänne ja nakoin kaappiin. Aloittelin tämän kirjoittamista. Join viisi kupillista kahvia. #

Let’s Talk About Sectsin Chung Moo Quan -jaksosta opin, että lihaspaine voi (esimerkiksi tolkuttoman punnertamisen seurauksena ojentajissa) nousta niin, että hoitamattomana lihas voi siitä pahimmillaan mennä kuolioon. Lihasaitio-oireyhtymäksi (engl. compartment syndrome) sitä kutsutaan, ja penikkatauti on siitä lievä esimerkki (suomi-Wikipedian penikkatautiartikkeli puhuu tulehduksesta ja ties mitä muuta epätarkkuutta). #

Yllättävää, etten ole tästä tiennyt aiemmin. Luulisi varsinkin nykyään näitä sattuvan tuon tuostakin, kun muutoin liikuntaa kartteleville ihmisille markkinoidaan netissä jatkuvasti kaiken maailman “tee miljoona punnerrusta joka päivä viikon ajan” -ihmedieettejä. #

Iltapäivällä taivas meni pilveen, ja ulkolämpötila putosi melkein 10 astetta. Sainpahan pitkästä aikaa täällä sisälläkin tuuletettua lämmön 21 asteeseen. Joku näköjään yrittänyt lämmitellä rasvamontussa tuossa lähellä#

Responses

Comments are closed.