28. heinäkuuta 2019: Talk to the void

Heräsin kuuden maissa, mutta räkäisestä nenästä huolimatta sain onneksi uudestaan unenpäästä kiinni. Sitä ennenkin olin nukkunut oikein erinomaisesti. Näin kyllä unia, mutta ihan levollisia. Nousin 10.00. Ei väsyttänyt. #

Aamupuuron syötyäni keitin riisipuuron ja paistoin kaalikanan. Olin vahingossa ottanut porkkanoiden sijasta sulamaan porkkanatomaattimurskaa. Panin sen takaisin pakastimeen. #

Latasin ja käynnistin astianpesukoneen, sitten kävin Prismassa, kävellen vaihteeksi. +17, enimmäkseen pilvetöntä, vähän tuulta. #

Panin potut kiehumaan, tyhjensin astianpesukoneen ja sitten söin päivällisen. Aloittelin tämän kirjoittamista. Join kolme ja puoli kupillista kahvia. Koodasin. #

Pyörän huollosta 2566,07 km, josta 778,5 km edellisen muistiinpanon jälkeen, eli yllättäen melkein samat kuin toukokuussa, mutta se johtuu vain kalenterista: olen ajastanut nämä kuukauden neljänneksi sunnuntaiksi, ja siksi tämän kuun lukemissa on ajoaikaa viikko enemmän kuin viime- ja edelliskuiden lukemissa. #

Viidesosaa pienemmäksi sovitettunakin tämänkuisia ajoista tulee silti yhteensä yli 600 km, vaikka jalkavaivojen ja viikon pohjoisenreissun takia luulin tässä kuussa ajaneeni jopa vähemmän kuin viime kuussa. #

Contendeilla 216,81 km. #

Kävin suihkussa ja leikkasin partani. #

Tuuletin koko päivän, ja sain asunnon viilennetyksi melkein 20 asteeseen kaikesta ruuanlaitosta huolimatta. Kerrankin kylppäri (jonka oven pidin kiinni) on lämpimin huone. #

Kurkku ei enää ole juurikaan kipeä, mutta pää on vieläkin melko räkäinen. #