Nousin 4.43. Ei väsyttänyt juurikaan. #

Kävelin salille. Tein ojentajat ja hauikset. Ojentajat olivat heiveröityneet hieman, hauikset roimasti. #

Kävelin kotiin. #

Kotitalon seinällä perhonen, jota en tunnistanut. Pienen karttaperhosen kokoinen, mutta päältä mustahko ilman oranssia, alta karttaperhosta vaaleampi. Pakeni, mutta nousi oman asuntoni korkeudelle istumaan, joten kipitin ylös ja syökäsin kameran kanssa parvekkeelle. Kuitenkin justiin silloin pilvipeite repesi, ja perhonen lähti etupihan puolelle, eikä sitä sieltäkään perässä ehätettyäni löytynyt. #

Söin hirssipuuron. Pötköttelin, luin päivitykset, täyttelin nonogrammeja. #

Olin lähdössä Prismaan, mutta alaovella huomasin, että takakumi oli ihan lussuna. #

Kannoin pyörän takaisin ylös ja pumppasin renkaan täyteen. Se ei ihan heti uudestaan tyhjennyt, joten kannoin taas alas, ja lähdin varovasti liikkeelle. Suuntasin pohjoiseen, sillä ajatuksella, että jos kumi alkaa tyhjetä, talutan pyörän suoraan Ulapalle. #

Mutta se tuntui kestävän, joten kävin sen sijaan Prismasta hakemassa jääkaappiruuat. Kävin myös pyöräosastolla vähän haaveillen kattelemassa Tunturin 24-vaihteista maasturia. Jos olisi toinen pyörä, eivät nämä haverit aiheuttaisi turhia taukoja. #

Kotiin palattuani rengas oli jalkapumpun mittarin mukaan tyhjennyt viidenneksen (5 → 4 bar). Pumppasin sen taas täyteen, ja sitten hain XXL:stä alkkarilähetyksen#

Palatessani punnitsin, että rupeanko sittenkin itse vaihtamaan sitä rengasta. Laskeskelin, että kun siinä kerta on pistosuojattu ulkokumi, niin on mahdollista, että puhkon syy on vannenauhassa, ja sen vaihtamisessa loppuisi mulla jaksaminen. Niinpä alkkarit kotiin heitettyäni otin kameran touviin, ajelin Ulapalle ja jätin pyörän huoltoon. Huomiseen mennessä luvattiin ilmoitusta. #

Oikaisin Rajakylän läpi Rajahautaan ja käppäilin paskilan ja rispipuiston taitse kotiin. #

Paskilan takana en saanut muuta kuin sääskenpistoja, kun ohoviakaan en ollut älynnyt reppuun varata. Enkä aurinkovoidettakaan nahkaani lotjata. #

Rispipuiston takaa sen sijaan (tälle kesälle ensimmäinen) ruskohukankorento, ja kokonaan uudesta heimosta tytönkorentopari. Ei kummakaan että uusia, kun niin hentosia olivat, että hyvä kun paljain silmin edes erotin niitä, eikä kameran tarkennuskaan osunut niihin kuin tuon yhden kerran. #

Ulapalta tuli viesti jo ennen kuin olin kotona! Kietasin vettä naamaan, ja sitten taas ulos. #

Otin kokeeksi Ryden potkulaudan alle. Ei se paljon sen kummempi käytettävä ollut kuin Tierin lauta, jota viime kesänä kokeilin, mutta matkani tyssäsi jo kilometrin päästä, kun sovellus alkoi ilmoitella että olet ajoalueen ulkopuolella. Siitäkin jouduin vielä palaamaan puoli kilometriä takaisin päin ennen kuin antoi pysäköidä. #

Että aika huono kokemus oli se. Oletin, että ilman muuta sillä Rajakylään saakka pääsee. En tiedä pääsikö muiden operaattoreiden vehkeilläkään silloin, kun ne täällä vielä operoivat. Tierin laudallakin ajoin silloin vain sen yhden kerran keskustasta Meri-Toppilaan. #

Ulapan huolto oli taas paitsi nopea, niin myös halpa. Sisurin (”ihan pieni” reikä) lisäksi oli vaihdettu (viimevuotinen, 10116,7 km ajettu) ulkokumikin, kun se oli jo taas ihan sileä, mitä en ollut huomannut edes viimeksi ketjua kiristellessäni. Tilalle oli nyt asennettu 5-millisellä suojauksella varustettu Spectra, että luulisi kestävän. #

Ja siltiki yhteensä työn (20 €) kanssa kaikkinensa vain 63 €. Ehdottomasti kannatti viettää iltapäivä kameran kanssa käppäillen sen sijaan, että olisin itse tuon kanssa väkertänyt ties miten monta tuntia. #

Ei sieltä siis mitään ilmeistä puhkeaman aiheuttajaa ollut löytynyt, mutta minä kyllä tiedän mistä se johtui: vasta tässä äskettäin Jannelle kehuskelin, että sen jälkeen, kun aloin pistosuojattuja käyttää, ei ole rengas puhjennut kertaakaan. #

Kotiin palattuani panin tattaririisin kiehumaan, sitten kävin suihkussa. Söin päivällisen. #

Kirjoittelin tätä. Tunnistelin perhosia. Perkasin ja latasin kuvat. #

Muokkaukset #

2024-06-06 18.40.01 2024-06-07 19.06.57 #
Muuttumaton: Ulapalta tuli viesti jo ennen kuin olin kotona! Kietasin vettä naamaan, ja sitten taas ulos.Muuttumaton: Ulapalta tuli viesti jo ennen kuin olin kotona! Kietasin vettä naamaan, ja sitten taas ulos.
Poistettu: Otin kokeeksi Ryden potkulaudan alle. Ei se paljon sen kummempi käytettävä ollut kuin Limen lauta, jota viime kesänä kokeilin, mutta matkani tyssäsi jo kilometrin päästä, kun sovellus alkoi ilmoitella että olet ajoalueen ulkopuolella. Siitäkin jouduin vielä palaamaan puoli kilometriä takaisin päin ennen kuin antoi pysäköidä. Lisätty: Otin kokeeksi Ryden potkulaudan alle. Ei se paljon sen kummempi käytettävä ollut kuin Tierin lauta, jota viime kesänä kokeilin, mutta matkani tyssäsi jo kilometrin päästä, kun sovellus alkoi ilmoitella että olet ajoalueen ulkopuolella. Siitäkin jouduin vielä palaamaan puoli kilometriä takaisin päin ennen kuin antoi pysäköidä.
Poistettu: Että aika huono kokemus oli se. Oletin, että ilman muuta sillä Rajakylään saakka pääsee. En tiedä pääsikö muiden operaattoreiden vehkeilläkään silloin, kun ne täällä vielä operoivat. Limen laudallakin ajoin silloin vain sen yhden kerran keskustasta Meri-Toppilaan. Lisätty: Että aika huono kokemus oli se. Oletin, että ilman muuta sillä Rajakylään saakka pääsee. En tiedä pääsikö muiden operaattoreiden vehkeilläkään silloin, kun ne täällä vielä operoivat. Tierin laudallakin ajoin silloin vain sen yhden kerran keskustasta Meri-Toppilaan.
Muuttumaton: Ulapan huolto oli taas paitsi nopea, niin myös halpa. Sisurin ("ihan pieni" reikä) lisäksi oli vaihdettu (viimevuotinen, 10116,7 km ajettu) ulkokumikin, kun se oli jo taas ihan sileä, mitä en ollut huomannut edes viimeksi ketjua kiristellessäni. Tilalle oli nyt asennettu 5-millisellä suojauksella varustettu Spectra, että luulisi kestävän.Muuttumaton: Ulapan huolto oli taas paitsi nopea, niin myös halpa. Sisurin ("ihan pieni" reikä) lisäksi oli vaihdettu (viimevuotinen, 10116,7 km ajettu) ulkokumikin, kun se oli jo taas ihan sileä, mitä en ollut huomannut edes viimeksi ketjua kiristellessäni. Tilalle oli nyt asennettu 5-millisellä suojauksella varustettu Spectra, että luulisi kestävän.

Viihdekulutus #

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.