Ylen mukaan runsas sokerin käyttö voi lisätä miesten riskiä sairastua masennukseen. Korrelaatio ja kausaliteetti hämärtyvät jälleen.
2017-07-31: Me the Listener
Heräsin 6.50. Väsytti ja niska oli kipeä. Kävin salilla. Kävin kävelemässä. Kuuntelin Actual Innocencea. Luin pimeästä triadista. Kävin pyöräilemässä.
Research on Everyday Thinking
Vastatuttivat uuteen kysymyssarjaan, ja tällä kertaa sen tulokset sai itsekin nähtävilleen. Olen avaruustollo empaatti.
Katsopa tätä
Enää ei riitä, että tiededokkarissa kaikki tieto tarjotaan vain toisen käden kokemuksina. Nyt videokin nähdään vain juontajan pädiltä.
Synnyn, näin, en
Tutkijoiden mukaan lyhyt versio ei ole yhteydessä vain kielteisiin tunteisiin, vaan lisää herkkyyttä kaikenlaisiin tunnetiloihin.
Kuivatassun kyyn eleet
Kävinpä Tieteen päivillä. Johanna Mappes, Ilkka Hanski ja Pekka Pamilo luennoivat aiheesta ”Sattuma, sopeutuminen ja sukupuutto”.
Galaktinen halo
Haluaisin, että olisi henkinen todellisuus, yhtä todellinen kuin ei-henkinen todellisuus.
Obserbaabeli
Ärsyttävää, kuinka vähän kvanttimekaniikassa on edetty viimeisten sadan vuoden aikana. Mitä läpimurtoja meillä on Schrödingerin jälkeen?
Uhkaherkkyyden ja traumaperäisen stressihäiriön välinen yhteys, osa 2
Sain itse tutkimuksen, tulkintani sisällöstä oli oikea. Uhkaherkkyyttä voidaan manipuloida tietokoneavusteisella harjoittamisella.
Kaikkein suurin
Sixty Symbols kertoo viime vuoden lopulla julkaistun kvasaaritutkimuksen merkityksestä. Referoin videon (ja tutkimuksen) sisällön.