Olkapää kipeytyi taas. Ei onneksi haitannut paljon salilla, kun tein selkää ja rintaa. Koodasin. Kävin kävelyllä. Kuuntelin Shadow of Truthin.
1. joulukuuta 2018: Rutilus rutilus oculus
Poljin kovan pyörätreenin. Kävin kävelyllä. Pesin pyykit. Tein ruokaa. Olin ostanut vanhentunutta kalkkunajauhelihaa, piti hakea Salesta uutta.
2018-06-06: See vet
Takapihan variksilta oli pudonnut poikanen. Tein kovan jalkatreenin. Kävin kävelyllä, pyöräilemässä ja Prismassa. Tein ruokaa. Tutkin roksarsonia.
2018-04-28: Staper
Sisäpyöräily kulki hyvin. Kävin kävelyllä, Prismassa ja Tokmannilla. The Vanished on ihan hyvä podcast. Pesin pyykkiä. Tein ruokaa. Söin lättyjä.
Jakopäätös
En ole tukenut Undisclosedia rahallisesti, koska minusta on väärin paikata järjestelmää yksityisvaroilla. Tänään mietin asiaa uudelta kannalta.
2017-10-12: Tiikka
Kävin vanhempien kanssa Kemijärvellä. Katsoin Soyuzin epäonnistuneen lähdön ja The Promise -dokumentin. Pesin pyykkiä ja söin vohveleita.
Punainen ja keltainen
Oisko mahdollista usuttaa Kiina Pohjois-Korean kimppuun? Tuskin se ainakaan Pohjois-Korean kansalle voisi olla nykyistä kurjempaa.
TV7:ää katsellessa heränneitä
Ilmeisesti joka toinen helluntailaisperhe on joko itse polttanut kotinsa tai ainakin tuntee sellaisen helluntailaisperheen.