Nousin puoli yhdeksältä. #

Aamupuuron syötyäni kävin pyöräillen Prismassa. Ostin viidenkympin edestä ruokaa. #

Toin ruuat kotiin, sitten kävin (pyörällä edelleen) Valkean Clas Ohlsonilla. Ostin kolvin, pätkän imusukkaa ja pätkän tinaa. Maksoivat yhteensä suunnilleen saman mitä akun vaihdatus, mutta ehkäpä tuolla voi jotain kolvata toisenkin kerran. Ehkä kerran puolessatoista vuodessa ruukaa tulla eteen jokin juttu, jossa kolvi voisi olla hyödyllinen, mutta jota varten pelkästään en ole tähän mennessä kolvia ruvennut hommamaan. #

Contendeilla yhteensä 874 km ja nykyisillä ketjuilla 904 km. Tänään tarkenin ihan hyvin pyöräillä, kun oli pitkähihainen välikerros, pyöräilyhanskat ja ohut pipo. Persus vain oli kovilla, harjoituksen puutteesta vissiin ja eilisestä sisäpyöräilystä. Uusi satulakin on ehkä aavistuksen entistä kovempi. #

Kotona kolvasin akun irti hammasharjasta. Nyt pitäisi enää löytää vaihtoakku ja soveltaa se tuohon. #

FDK:n NiMH-akku hyppysissäni #

Kuorin, pilkoin ja keitin muusijuurekset muusiksi, paistoin jauhelihan pihveiksi ja söin. Join kahdeksan kupillista kahvia, plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi, sitten Jodelia, sitten katsoin Youtubesta Liisa Ihmemaassa -animea (3: Kyynelten allas). #

Taloyhtiön Suomen lippu on repsottanut puolitangossa koko viikonlopun. Nyt se oli näköjään otettu sieltä alas, ja hiekoitussoran lakaisukin on meneillään. #

Kuuntelin Bachin Matteus-passion. Jäljitin viimein Gnomen ärsyttävän ikkunansijoitusbugin toisintamiseen tarvittavat askeleet. #

Pyydystin katosta verisen nymfin. #

Illalla söin salaattia ja lueskelin psykopatiasta. Olin miettinyt säikähdys- ja kipureaktion puuttumisten eroa, eli että miten säikähdyskyvyttömän psykopaatin reaktio kuumaan lieteen eroaa kiputunnottoman reaktiosta. En oikeastaan lukemani perusteella saanut siihen vastausta, sillä hairahduin lukemaan enemmänkin psykopatian primaari/sekundaari-jaottelusta. (Näistä primaari on se säikähdyskyvytön, mikäli ymmärsin oikein.) #

Kysymykseni kuitenkin hahmottui hieman: askarruttaa, että eivätkö säikähdyskyvyttömät psykopaattilapset onnistu tappamaan itsensä yhtä helposti kuin kiputunnottomat. #