Näin unta, jossa Despaskito oli hyvä biisi. Melkein yhtä uskottavaa kuin lentounet. #

Nousin varttia vailla kuusi. Väsytti vähäsen. #

Kävelin salille, siellä tein jalkatreenin: 1jmv, koukistelua, slp, pohkeet. Lopuksi venyttelin. #

Kävelin kotiin. Mennen tullen kuuntelin The Trail Went Coldin jakson 40 (William L. Toomey). #

Kotiin tullessani kävin pyykkituvalla varaamassa molemmat koneet iltapäivän puolelle. Kotona söin riisipuuron, appelsiinin ja vähän jogurttia. Lähdin kävelylle. #

Kuuntelin The Trail Went Coldin jaksot 39, 44 ja 45 ja minisodin 21.1 #

12 astetta lämmintä, t-paidalla tarkeni. Ranta-Koskelan tien kl-jatkeen vieressä ojassa lenteli neitoperhonen. Palatessani kävin Prismassa. #

Poissa ollessani oli posti toimittanut uuden hammasharjan akun perille. #

Kotona käväisin suihkussa, sitten vein pyykit tuvalle pyörimään. Viime viikolla kuivausrummusta pois nostamani pyykit lojuivat yhä siellä korissa. #

Keitin potut, raastoin porkkanat. Söin päivällisen. #

Palatessani pesutuvalle oli pienempi pyykkikoneista taas sylkäissyt pesuainelokeronsa lattialle. Siirsin rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. Pilkoin kanafileet ja paistoin porkkanapapukanan. #

Savivuoan pohjaan on ilmestynyt hiushalkeama. #

Savivuoan pohja: pari vesitilkkaa ja hiushalkeama #

Hyvin tuo onkin kestänyt käyttöä, melkein 24/7 jo vuosia. #

Kävin pyykkituvalla, mutta rumpupyykit olivat vielä kosteita (tavallisten vaatteiden lisäksi siinä oli petivaatteet ja paljon pyyhkeitä), joten tyhjensin vain nukkasihdin ja panin myllyn pyörimään vielä toiset 45 minuuttia. Onneksi varauskirjassa oli tänään koko päivä tyhjää. #

Tätä kirjoittaessani join viisi kupillista kahvia ja kuuntelin renessanssin ja barokin tansseja ja improvisaatiota. Vastailin pariin gallupiin. #

Kävin hakemassa pyykit rummusta, nyt ne olivat kuivia. Sainpa tänään tyhjentää nukkasihdin kaksi kertaa! Leippasin pyykit kaappiin. #

Plarasin syötteenlukijaa tyhjäksi. #

Responses

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.