Illalla ei millään meinannut tulla uni, ja sitten kun viimein nukahdin, nukuin tosi huonosti, heräillen tuon tuostakin. #

Nousin kahtakymmentä vailla kuusi. Olisin kyllä voinut nukkua vielä, tai ylipäänsä. #

Kävelin salille, ja siellä tein tehottoman jalkatreenin. No, jospa sisäpyöräilyyn sitten piisaisi enemmän paukkuja kuin viimeksi#

Pukuhuoneen lokeroa lähtiessäni avatessani ihmettelin hetken, että puhelinko täällä on kärähtänyt, mutta ilmeisesti se tolkuton savunhaju tuli toisesta lokerosta oman lokeroni alapuolelta. En tiedä mitä sinne kamansa varastoinut oli ennen salille tuloaan polttanut. #

Kävelin kotiin. Tullessani kävin pesutuvalla varaamassa vuoron. Söin riisipuuron. Kaksi viimeistä viikonloppuna ostamaani verigreippiä olivat pilaantuneet salakavalasti. Toissaviikkoiset olivat vielä viime viikolla ihan hyviä, mutta nämä olivat jo ostaessani vähän epäilyttävän tuntuisia, joten saattoivat olla niitä samoja toissaviikkoisia. #

Kävin kävelyllä. Pari astetta pakkasta, pilvistä, tuuletonta. #

Kotona käväisin suihkussa, sitten vein pyykit pyörimään. Ulkona haisi melko ubiikisti koiranpaska, en tiedä tuliko se tehtailta vai oliko jonnekin joku piski oikeasti vääntänyt ihan tolkuttoman tortun. #

Panin potut kiehumaan ja porkkanapapukalapullat lämpiämään. Pottujen valmistuttua keitin samassa vedessä vielä kananmunia. Söin päivällisen. #

Kävin siirtämässä rummuttavat pyykit kuivausrumpuun, loput toin tänne ja ripustin. #

Latasin ja käynnistin astianpesukoneen. Pakkasin kiintolevyn ja kiintolevykotelon laatikkoon kuljetusta varten. #

Kävin hakemassa loput pyykit kuivausrummusta ja taittelin ne kaappiin. Poolon vetskarin pulikka oli kadonnut jommankumman koneen syövereihin. Toistenkin pyjamanhousujen persus oli ratkennut, muttei vielä yhtä pahasti kuin edellisten. Pitää yrittää vältellä syviä kyykkyjä, kun nuo ovat jalassa. #

Aloittelin tämän kirjoittamista. Tyhjensin astianpesukoneen. Join viisi kupillista kahvia. #

Taistelin Firefoxin kanssa. Yritin saada tilapäisprofiilini kunnioittamaan hakukonevalintaani, mutta ei siitä mitään tullut. #

Kävin pyörällä Prismassa. Pakkanen oli kiristynyt neljään asteeseen, sumua, mennessäni vähän lumisadetta. Mustasuontie oli vähän eilistä paremmassa kunnossa, mutta ei sitä vieläkään aurattu tai hiekotettu oltu, vaan se oli vain sulamisen, uuden lumen ja tallautumisen takia vähän sileämpi. Annanpolun pimeä katuvalo oli yhä pimeänä. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.