Salilla tein selkää ja hauikset, aika raskaalta tuntui. Kävin kävelyllä. Koodasin.
2018-09-04
En jaksanut käydä salilla. Hain R-kioskilta DHL:n paketin, siinä oli Mattermost-muki. Joonas soitteli. Hoidin kanbankortteja pois päiväjärjestyksestä.
Kuinka hävitin banaanikärpäset
Söin hedelmät. Viritin ansan. Imuroin kärpäsiä. Vein pölypussin ja kaikki jätteet molokiin, ja kaikki biojätteet sen jälkeen aina mahdollisimman pian.
2018-08-23
Aamupäivällä satoi vettä. Salilla tein rintaa ja ojentajat ja venyttelin. Pyöräilystudion videot olivat taas rikki, raportoin sen. Pesin pyykkiä.
2018-08-22
Kävin salilla, kävelyllä ja pyöräilemässä. Näin kolme pikkujyrsijänraatoa. Pyörän ketju kuulostaa niin pahalta, että taidan päättää pyöräilykauden.
2018-08-21
Aamulla väsytti kovasti. Salilla tein vatsalihakset ja olkapäät. Koodasin. Kävin Prismassa. Parvekkeenovesta tunki sisälle ampiaisia.
2018-08-20: Yksiläiskäinen
Menin aikaisin nukkumaan. Näin toimintaelokuvaunta. Salille mennessäni näin haloilmiön. Selän kramppi hellitti venytellessäni. Koodasin.
2018-08-19
Leikkasin tukan ja parran. Tein ruokaa. Kävin Prismassa. Selkä kramppasi. Vein muovia keräykseen. Ajoin 1. kertaa baanalla. Säädin mikron sijaintia.
2018-08-18: The lord is coming soon
Pyöräilystudion virtuaaliohjaaja teki oharit, joten kävin kävelyn lisäksi kahdesti ulkona pyöräilemässä. Näin ehkä säähavaintopallon. Pesin pyykkiä.
2018-08-17: So Easy
Nukuin univelat kiinni. Tein kasapäin ruokaa. Kävin Prismassa ja Salessa. Imuroin banaanikärpäsiä. Pyöräreittini varrelta oli ilmoitettu karhusta.