Nousin 6.47. Väsytti vähäsen. #

Jumppasin olkapäät, sitten kävelin salille ja tein siellä hauikset ja ojentajat. Kävelin kotiin. #

Paistoin porkkanapapukalan. Söin hirssipuuron. Paistoin kasvispiirakan. Keitin ja pakastin riisipuuron. #

Join 3,5 kupillista kahvia. Vastailin mielipidetiedusteluihin. Kävin läpi taivaskameraksi asemoimani Moto G:n videoita puolenyön paikkeilta. Yksi väläys sieltä löytyi, mutta saattoi kyllä olla kennoon osunut kosminen sädekin. Ensi yönä olisi Pyllyidien maksimi#

Vein jätteitä molokiin, muovia keräykseen, ja kun kerta taivas oli aivan seljennyt, kameraa ulkoiluttamassa. Kiersin Pyykösjärven rannan ja Linnanmaan kautta Haukiputaantien varrelle ja peruuttelin viimeviikkoista Karinkannantien reittiä, mutta Taskilan sijasta Rajahaudan kohdalta sitten hyvää, autonleveää tienpohjaa Piispanletonpuiston läpi paskilan piha-alueelle asti, ja sieltä frisbeepuiston laitaa kotio. #

Viimeinkin kunnon kuvat pikkukultasiivestä! Tämä oli se toukokuun kummajaislaji, ja olisin väittänyt kuvanneeni viime kesänäkin, mutta se viimekesäinen olikin näemmä vain se hämäävän tumma loistokultasiipiyksilö#

Yksi uusi mittari, jonka tunnistaminen on vielä tätä kirjoittaessani kesken. #

Joku oli jättänyt kasan omenoita metsän reunaan, kuin perhoshaaskaksi, mutta eipä kumma kyllä yhtään perhosta näkynyt. Ehkä liian tuoreita ne omenat vielä. #

Amiraalit ja neitoperhoset hallitsivat tälläkin välillä, mutta keisarinviittoja ja suruviittoja ei yhtään (yhden suruvaipan näin kylläkin aiemmin, Syynimaanpuiston laidalla). Amiraalit ja neidot aivan laiskoina; eivät juurikaan liikkuneet, vaikka kuvasin niitä aivan minimitarkennusetäisyydeltä#

Nokkosia oli myös muutamia. Kehrääjäkoita (jotka viimeksi olivat infestaatio) enää muutamia niitäkin. #

Suolamännyntielle tullessani kanahaukka pienempiensä (ehkä pääskyjen?) hätisteltävänä. Sen verran avointa siinä, että sain peräti kuvia, vaikka tarkennuskin piti välissä vaihtaa käsikäyttöiselle. #

Kotiin palattuani panin tattaririisiä kiehumaan, puuvillapyykit pyörimään ja kävin suihkussa. Venyttelin pohkeet, tyhjensin pyykkitelineen ja söin päivällisen. Ripustin pyykit. #

Perkasin kuvat. Viimeistelin tämän. #

Viihdekulutus #