Wikipedian luettelo valikoivasti mykkien ihmisten piirteistä.
The Last Stand
Ryhmä-X lopetetaan. Olinkin ajatellut päättää tilaukseni tämän jakson loputtua oman rahatilanteeni takia.
Huom.
Tänä iltana Teemalta Melankolia. Suosittelen, ellen suorastaan vaadi!
Kanna pitkin
Pyörän pinnoja oli taas poikki, joten vein sen Kesselille. Viime viikolla kävin Syksy Räsäsen ”Pimeä aine” -luennolla.
Huonomminkin voisi mennä
Ylen laskurin mukaan kuulun tuloluokkaan 2. Gesterbyssä 8/10 on isommissa, 1/10 pienemmässä tuloluokassa.
Cookie Clicker
Haaskasin pari iltaa Cookie Clickeriin. En olekaan pitkään aikaan pelannut mitään noin kauan ja intensiivisesti.
Selekään sattui
Ristus että on selkä kipiä. Hyvällä tavalla (lihaskipua) mutta niin massiivisesti, että haittaa kaikkea olemista ja tekemistä.
Ostoksia
Kävinpä vähän shoppailemassa. Ostin Tefalin 1,5-litraisen kasarin, nahkahanskat ja ruokavarastojen täydennystä.
Do you even lift
Ylösvetosarjojeni määrä ei muutu miksikään vaikka mitä tekisin. Joku vei pyöräni sarvista kahvat ja vaihteenvaihtimen suojuksen.
Peräreikiä
Mikä siinä oikein on, että kaikki housut tehdään niin että ne kuluvat puolessa vuodessa perseestä puhki?