Heräsin seitsemältä. Väsytti vähäsen. #
Orbital ATK:n Minotaur IV:n laukaisua oli lykätty sopivasti ensin kuudesta vartin yli seitsemään, mutta sitten sitä lykättiin uudestaan ysiin asti, joten lähdin salille. #
Poljin intervalleja, ja oikein hyvin irtosi jaloista taas! Parin päivän lepo oli selvästi tepsinyt. Keskisyke oli taas 5 bpm enemmän kuin viimeksi, mutta nyt siis veivasinkin enemmän kuin viimeksi. Mutta närästyskin iski taas, mitähän perkelettä nyt. #
Polkiessani kuuntelin hyvää vanhaa Resident Advisoria (302: Developer) ja Electronic Groovea (512: Compuphonic). #
Kotona panin hikivaatteet pyykkikoneeseen pyörimään, ja syönnin jälkeen lähdin kävelylle. Olin ottanut närästyslääkettä, mutta närästys senkun jatkui vaan, taas sen ensimmäisen tunnin ennen kuin hellitti. #
Janne oli pyytänyt käymään Pikku-Liinussa pallolamppua mittailemassa, joten koukkasin tavalliselta kävelyreitiltäni kaupungin puolelle, ja tulin kävelleeksi kaikkiaan noin 17 km. Contendeilla tähän mennessä yhteensä 359. #
Kävellessäni kuuntelin pitkästä aikaa Convictedia, jaksot 7-8 (plus seiskaa edeltäneen kertausjakson). Seitsemäs jakso, Reasonable Doubt, pohjusti viimein sitä miksi Brooke on halunnut tämän tarinan kertoa. Ei se liian myöhään tullut, mutta olisi mielestäni saanut tulla aiemmin. Voi olla että osa minua kärsimättömämmistä kuulijoista, jotka tämän jakson paljastusten myötä olisivat pysytelleet mukana, ovat jo luovuttaneet. #
Kotona ripustin pyykit koneesta ja panin niiden tilalle pyyhkeet pyörimään yhdeksässäkympissä. #
Tietokoneeni (käyttöjärjestelmäni) kaatui pitkästä aikaa oikein näyttävästi ja kuuluvasti kun olin aloittamassa tämän kirjoittamisen. #
Join seitsemän kupillista kahvia ja kuuntelin in Areenalta Konsertteja-jakson BRQ Vantaa: Elisabeth Jacquet de la Guerren muotokuva ja Muistojen bulevardin jakson Tu volveras. #
Ripustin pyyhkeet pyykkikoneesta kuivumaan ja lähdin pyöräilemään. Hyvin piisasi vielä siihenkin puhtia, vain viimeiset viisi kilometriä tuntuivat raskailta. Viima tuntuu viimein vieneen ne hiivatin itikkapilvetkin, joita vielä keskiviikkonakin piti väistellä joka puun suojassa. Tullessani hain Prismasta Dr. Lecterin tonnokalapizzan, pinaattia ja indian tonicin. #
Nykyisillä ketjuilla yhteensä 296 km. #
Koin suihkussa hassun pillusinaation, kun jotenkin vahingossa tulin päästä pesuainetta huuhtoessani ja kädellä pois pyyhkiessäni suhtautuneeksi siihen niin kuin olisin yrittänyt pimeässä tunnustellen pään koon perusteella selvittää minkä kokoisesta ihmisestä on kyse, ja pääni tuntui aivan valtavan isolta, koska käteni pinta-ala tuntui suhteessa siihen hyvin pieneltä. Pään koko pinta-alan peittämiseenhän tarvitsisi valtavasti käsiä! Eivätkä käteni ole edes mitenkään erityisen pienet. Itse asiassa koen usein kätenikin suhteettoman suuriksi, ja tulen monesti kolhineeksi sormilla asioita nurin. Vituttaa niin kuin kreivi Orlokia. #
Mietin että mihinkähän vessassa vähän aikaa majaillut lukki on mahtanut mennä sillä välin kun olin ulkona. Kunhan ei ryömisi yöllä suuhuni, niin kuin kaikki hämähäkkieläimet aina öisin tiettävästi ruukaavat tehdä. Ei siinä muuten mitään, mutta lukit syövät kakkaa, enkä halua kakkaa suuhuni. (Mutta hei, jos se on sun juttusi niin ei siinä mitään! Mikä minä olen tuomitsemaan?) #
No, todennäköisesti se lukki on vain ryöminyt vessanpesukumihanskan sisään, ja kiljuen löydän sen sieltä sitten kun seuraavan kerran alan vessanpesuhommiin. #
Ennen nukkumaanmenoa katselin vielä MST3k:ta: Earth vs. the Spider. Sinäkin voit katsoa sen vaikka heti, Youtubesta, täysin laillisesti! #