18. kesäkuuta 2021: Per-kuu

Nukuin melkein yhteentoista. Keitin ja pakastin hirssipuuron. Harsokorento istui keittiön seinällä. Perkasin eilisiä kuvia. Tyhjensin syötteenlukijaa.

1. syyskuuta 2019

Otin vanhan puhelimen unimittariksi. Tein ruokaa. Vein muovia keräykseen ja kävin Prismassa. Himmensin sarastusvalon kellon. Kävin suihkussa.

28. tammikuuta 2019

Salilla tein selkää ja ojentajat, sitten poljin pyörää. Kotona olisin koodannut, mutta päädyin taistelemaan palvelimen kanssa.

12. marraskuuta 2018

Salilla oli tavallista enemmän porukkaa. Tein selkää ja hauikset. Kävin kävelyllä. Kuuntelin podcastit puhelimesta bluetoothin kautta.

2018-07-12

Salilla tein kevennetysti ojentajat ja rintaa, lopuksi venyttelin 40 minuuttia. Tein pull-pyynnön Githubissa. Surffailin Youtubessa musiikkivideoita.

2017-10-10

Nousin 7.30. Otettiin isän kanssa koulun opastekyltit alas. Otin Sonyn läheisyysvikaisen puhelimen omaan koekäyttöön. Raportoin Wekan-bugeja.

2017-10-08: Läheisyysanturi

Nousin 7.40. Päivä meni metsätöissä. Värkkäsin Sonyn puhelimen kanssa. Söin käristystä ja kääretorttua.

2017-10-07: Aquila

Aamulla katselin safaria ja venyttelin. Kävelin asemalle ja matkustin linja-autolla Kemijärvelle, sieltä vanhempien kyydillä Pelkosenniemeen.

2017-10-03

Kävin salilla ja kävelyllä. Kyselin Silmäasemalta aurinkolasilinsseistä. Katselin kotimaisia Youtube-videoita. Tutkailin halpoja IP68-Androideja.