Näin unta, että olin vankilassa vierailulla tai itse sieltä vapautumassa (alitajuntaohjaaja ei oikein osannut päättää). Vankilan edustalla oli jokin pieni katos, ja suojauduin sinne kun ympärillä alkoi pyörremyrskytä. Olisi aika siistiä päästä oikeasti näkemään pyörremysky niin läheltä, että harva on sellaisesta selviytynyt hengissä. Tai ei se näkeminen sinänsä vaan se kokonaiselämys. Olla jonkinlaisessa maahan pultatussa purnukassa ja katsella kuinka talot, autot ja lehmät lentävät ylitse samalla kun koko maailma jyrisee kuin loppumaisillaan. #

Ennen nukahtamista mietiskelin keinoja saattaa maailma tasapainoon psykopaatin teon jäljiltä. Yleisestihän paha teko voidaan maksattaa siten, että tekijä saadaan tuntemaan tasan se, mitä hänen uhrinsa on tuntenut. Siihen pyritään harvoin varsinkaan nykyaikaisissa rangaistusjärjestelmissä, enkä tiedä onko se muiden kuin minun oikeustajuni mukaista, eikä sillä välttämättä olisi minkäänlaista korjaavaa vaikutusta muuhun kuin minun päässäni tällaisten tekojen takia vallitsevaan epätasapainoon. Ja vaikka olisikin, se ei olisi käytännössä kovin helposti toteutettavissa, koska rangaistukset täytyisi räätälöidä hyvin yksilöllisiksi, ja se tulisi tietysti monin verroin kalliimmaksi kuin heittää kaikki tarpeeksi pahoja tekoja tehneet samaan sisäoppilaitokseen. Ja kustannuskysymykset ovat tuohon liittyvistä käytännön ongelmista helpoimpia. #

Normaali, ei-psykopaattinen tekijä olisi vielä suhteellisen helppo saada tuntemaan vaikkapa pelkoa ja kipua, jos niiden aiheuttaminen oli hänen tekonsa. Mutta miten vaikkapa Albert Fishin kaltainen sadomasokistinen lasten kiduttaja? Mitä ihmettä sellaiselle ihmiselle voi tehdä tasapainon palauttamiseksi? Fishin aiheuttama kärsimyksen määrä olisi ihan käytännönkin syistä vaikeata toisintaa pelkästään yhden ihmisen (Fishin itsensä) kohdalla, ei vähiten kuolemanvaaran takia. Lisäksi sen löytäminen, mikä tuollaiselle kummajaiselle merkitsee kärsimystä, on äärimmäisen vaikeaa. Voi olla, ettei tämä edes kykene kokemaan kärsimystä tavalla, joka vastaisi hänen uhreilleen aiheuttamaa. (Tuollainen kyvyttömyys ja yritys ymmärtää toisten kykyä saattaa toisinaan olla jopa tekijän motiivi.) #

En keksinyt parempaakaan lyömäasetta kuin tylsyyden. Psykopaatit ovat tylsistymiselle alttiita, ja sen aiheuttaminen olisi suhteellisen toteutettavissa. Otetaan tyyppi, amputoidaan häneltä kaikki ruumiinulokkeet nenää, kieltä ja hampaita myöten. Istutetaan hänet pysyvästi telineeseen, joka huolehtii (letkujen kautta) ravinnosta ja jätteistä. Halvautetaan, kuuroutetaan ja sokaistaan hänet. Syötetään häneen jatkuvasti kivun turruttavia lääkkeitä, seurataan hänen elimistönsä toimintaa ja ehkäistään kaikki ehkäistävissä olevat sairaudet. Pidetään hänet eristetyssä kuplassa, tasaisessa ilmanpaineessa. Kaksi kaiken ylittävää päämäärää: pidetään hänet hengissä mahdollisimman pitkään, ja estetään häntä mahdollisimman kattavasti kokemasta yhtään mitään ärsykkeitä. #

Hänen loppuelämästään tulee piiiiitttttkkkkkkkkkkäääääääääävvvvvvvvvvvvveeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeettttttttttttttttttttttteeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiissssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttäääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää. #

Responses

  1. Käytännön ongelma: ”[Mario Gollwitzer, a social psychologist at the University of Marburg in Germany] argues that revenge only works when the wrongdoer signals that the act of vengeance had made its point. In real life, that will rarely be the case.” Lisäksi siitä, että pointti on mennyt perille, voi olla vaikea päästä perille, vaikka olisikin.

    Sen sijaan: ”The relationship is likely already to be unsalvageable; also there is no guarantee that the wrongdoer has really got the message and that the offending behaviour will not be repeated.” Tämän takia takaisinmaksu ei ole hyvä yhteiskunnallisena järjestelmänä, mutta tapahtuneen vääryyden hyvityksen kannalta sillä ei ole väliä.

Comments are closed.