Yorkshiren viiltäjäksikin tituleerattu brittiläinen sarjamurhaaja Peter Sutcliffe antaa ymmärtää olevansa tätä nykyä Jehovan todistaja. #

Tappaja, joka väitti suorittaneensa jumalallista tehtävää puhdistamalla katuja prostituoiduista, on nyt Jehovan todistaja. Hän lukee liikkeen Vartiotorni-lehteä ja lähettää sitä myös ystäville ja perheelleen toiveenaan käännyttää nämäkin. #

The Sun: Docs say I’m cured… I want to pop out to shops for a day’ (suomennos omani) #

The Sun ei kerro tarkemmin mihin tieto Sutcliffen lahkolaisuudesta perustuu. Jutussa viitataan puhelinkeskusteluihin veljen kanssa, ja pelkästään niiden nojalla kyse voi olla pikemminkin omasanaisesta julistautumisesta kuin kastetusta jäsenyydestä. #

Tämä kuitenkin sivuaa hauskasti yhtä keskusteluista, joita kävin vuosia sitten Jehovan todistaja -tuttavien kanssa. Postuloin nimenomaan tällaisen moninkertaisen murhaajan, joka tekee ns. parannuksen. Jehovan todistajien kuten monien muidenkin kristinuskon muotojen oppiin kuuluu, että ”aidosti” parannuksen tehnyt on saanut syntinsä anteeksi, ja häneen tulee suhtautua kuin hän olisi samalla viivalla muiden uskovaisten kanssa. #

Jos vaikkapa siis joku murhaajan uhrien omaisista on saman uskontokunnan jäsen, ei ole eroa hänen ja murhaajan välillä sen jälkeen, kun molemmat ovat hyödyntäneet Jeesuksen sovitusuhrin jokerikortin. Vain elämä sen jälkeen ratkaisee ihmisen arvon viimeisellä tuomiolla. (Toki sitä odotellessa myös Jehovan todistajilla on käytännön elämässä toimivia tuomitsemis- ja rankaisuvälineitä, mutta niitä käytetään jokerikortilla saadun tilaisuuden turmelemisen torjuntaan.) #

Sutcliffe on 1980-luvulla todettu vainoharhaiseksi skitsofreenikoksi, mutta mielenkiintoisempi tällainen kääntymys olisi, mikäli moninkertainen murhaaja olisi useiden kaltaistensa tavoin psykopaatti. Uskovaiselta odotetaan syntien katumista, mihin psykopaatti ei kykene. Se ei ole mitään tavallista kovapäisyyttä, vaan psykopaatilla on patologinen kyvyttömyys tuntea häpeää ja syyllisyyttä. Rikosoikeudellisesti psykopaatteja pidetään vastuussa teoistaan, koska heillä on kyky nähdä tekojensa seuraukset, eikä laillisen ja laittoman välisen eron hahmottaminen ole ongelma sinänsä (erolta vain puuttuu se tunnelataus, jonka useimmat meistä sille antavat). #

Psykopaatti on kuitenkin määritelmällisesti kyvytön siihen, mitä Jehovan todistajuus tms. edellyttää. Voin kylläkin kuvitella psykopaatin, joka uskoo (esim. Jeesuksen sovitusuhriin) yhtä vilpittömästi kuin ei-psykopaattinen uskonsisarus, ja joka pystyy jossain määrin kompensoimaan omaa tunnekyvyttömyyttään vaikkapa tunnistamalla tilanteita ja ohjaamalla käytöstään uskonsa mukaan oman luontaisen taipumuksensa sijasta. Silloin kyse on kuitenkin samanlaisesta virheelliseen uskomusjärjestelmään itsensä pakottamisesta kuin vaikkapa homoilla, jotka yrittävät kamppailla luontoaan vastaan ollakseen ulkoisesti uskomusjärjestelmänsä mukaisia ihmisiä. #

Minun kirjoissani jälkimmäinen on pelkästään traagista ja edellinenkin sitä todennäköisesti seurauksiltaan (uskonnollahan Sutcliffe alunalkujaankin tekojaan perusteli). Uskovaisen tulee sen sijaan käsittääkseni suhtautua samoihin tapauksiin positiivisina: molemmissa ihminen yrittää vilpittömästi elää uskomusjärjestelmän mukaista elämää. #