Olen laiminlyönyt ajankuvausta jo iät ja ajat, joten hyvitetäänpä sitä retrospektiivillä: tiivistetään koko nuorisomusiikin historia siten, että kutakin kokonaista vuosikymmentä kuvastaa yksi tai kaksi nimeä. #

Mielenkiintoista kyllä, tässä kohtaa huomaan, että tehtävä vaikeutuu edetessään, joko pelkästään popkulttuurin luonteen muuttumisen takia tai sitten, mikä olisi vieläkin jännempää, taipumus liittyy aikakauden läheisyyteen: mitä tuoreempi aikajakso on, sitä vaikeampaa siitä on hahmottaa selkeitä linjoja. #

Lisäksi 1990-luvun kohdalla on minun ikäpolveni vaikeus nähdä suuria linjoja oman, välittömämmän kokemuspiirin lävitse. Minun 1990-lukuni oli pääasiassa eurodancea, toissijaisesti joitain isoja rock-nimiä (mm. Metallica). Tekisi mieli nimetä Nirvana, mutten oikeasti ole ollenkaan varma oliko grunge nimenomaan Nirvanan pari biisiä poislukien loppujen lopuksi tosiasiassa niin iso juttu kuin millaiseksi se käsittääkseni miellettiin ja mielletään usein yhäkin. Kaikkia kitara, rummut ja kovaääninen laulu -aktejahan on 1960-luvun jälkeen pidettävä taantumuksen ilmentyminä. Rock on jo puoli vuosisataa ollut evoluutiota revoluution sijasta. #

Toinen, mikä tekisi mieli 1990-luvun kohdalla nimetä, on Take That / Spice Girls -sukupuolibändiduo. En itse erityisemmin perustanut kummastakaan, mutta mielestäni nuo kaksi nimeä heijastelevat tehdasvalmisteisten poptähtien ilmiötä, joka mielestäni kuvastaa (näin jälkikäteen ajatellen) 1990-lukua paremmin kuin vaikkapa Nirvana tai Metallica. #

Take Thatin ja Spice Girlsin kohdalla toimimattomuutensa ansiosta tulen tässä kohtaa tietoiseksi yhdestä intuitiivisesti käyttämästäni kriteeristä näitä valintoja tehdessäni: ”jokainen kykenee nimeämään ainakin yhden kappaleen X:ltä”. En osaisi nimetä yhtään Take Thatin kappaletta ja Spice Girlsinkin kanssa se tuottaa vaikeuksia. Toisaalta se kuvastaa nimenomaan ilmiötä, jota nämä bändit mielestäni edustavat, ja jonka 1990-luvun popmusiikkiin niin vahvasti liitän: kertakäyttöisyys, tähteyden päiväperholuonne. Take Thatin tilalla voisi yhtä hyvin olla NKOTB tai mikä tahansa (nykyisin) tusinanimi, joka tuolloin oli kovaa valuuttaa silmänräpäyksen ajan. #

Kalenteri kääntyy ja tehtävä vaikeutuu. 2000-luvun alussa en enää itse seurannut aktiivisesti nuorisomusiikkia, mutta se vähä, minkä siitä tiesin, kammotti minua. ”R&B” kammotti minua. Siinä oli vielä vähemmän (voi miten paljon vähemmän!) munaa nuorisomusiikiksi kuin taantumuksellisimmassakaan rockissa. Omien tuolloisten olosuhteitteni takiakaan minulla ei kuitenkaan ole läheskään tarpeeksi kattavaa kuvaa koko vuosikymmenestä, että voisin leimata sen jollain pliisuutta parhaiten kuvastavalla melismaatikolla. Minulle 2000-vuosikymmen oli Daft Punk -vuosikymmen. Jokainen, vaikkei Daft Punkin nimeä tuntisikaan, osannee hyräillä daa-datta-daa-datta-daa-datta-dattaa, didudadu-didudadu-didudadu-didudadu tai ”around the world around the world”. #

Nykyaikaan saapuessamme melismaatikoiden tilalle vaikuttavat tulleen autotuneneekerit. Rhythmless Blues -velttoilu on sentään, musiikinluojan kiitos, vaihtunut nopeampitempoiseen houseen. Tästä saattaa silti kuitenkin tulla lapsitähtien vuosikymmen (kts. esim. Justin Bieber). #

Comments

  1. Olisin automaattisesti nimennyt 90-luvun aktiksi Nirvanan, mutta ehkä se heijastelee pikemminkin jälkijättöistä musiikkihistorianäkemystä, muualta opittua. Perustelusi Nirvanan sopimattomuudelle olivat kyllä hyvät, mutta olivatko Jackson tai Madonnakaan 80-luvulla muuta kuin tietyn jatkumon perillisiä?

    Ei, kyllä minä nimeäisin Nirvanan, kaikesta huolimatta. Ehkä nuorisomusiikki viimeistään 80-luvulla alkoi hajaantua niin vahvasti eri suuntiin, että yhden nimeäminen tätä myöhemmiltä vuosikymmeniltä on mahdotonta.

  2. Samanlaista jatkumoa Jackson/Madonna edustavat. Yritin sumuttaa lukijaa jättämällä sen kirjoittamatta tuohon, mutta tietenkin sinä sen äkkäsit.

    Perusteluni Nirvanan sopimattomuudelle olivat, jos nyt rehellisiä ollaan, ihan paskat. Kunhan yritin jotain kyhätä voidakseni tehdä tuosta osiosta edes vähän kiinnostavamman kuin miten ilmeiseltä Nirvana minusta, ja nähtävästi sinustakin, tuntuu. Tai no, yritin kyllä myös kompensoida sillä sitä, että minun on tosiaan hankala nähdä 1990-lukua läheskään yhtä kirkkaasti kuin vielä vaikka 1980-lukuakin siihen verrattuna, enkä siten oikeasti tiedä, näyttääkö Nirvana vaikkapa 2000-luvulla syntyneistä ollenkaan yhtä ilmeiseltä valinnalta kuin esim. minusta Beatles 1960-luvun edustajaksi.

Comments are closed.