Tunnel-ukkosi

Tein taas tunnelukkotestin, ja ajattelin kirjata tänne ne kommentit mitä kunkin kysymyksen kohdalla aivostani irtoaa. Ärsyttää täytellä kyselyitä joissa ei ole kommentointimahdollisuutta; maailma jää ikään kuin epätasapainoon kun tuloksen saamiseksi on pakko vastata jotain, vaikka jotkin väittämistä on laadittu niin, ettei niihin voi mitenkään reagoida rehellisesti. Etenkin, kun tehtävänanto kuuluu ”Vastaa kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti”, ja asteikko on parillinen, joten edes neutraalia vaihtoehtoa ei ole tarjolla: #

”1 = Ei kuvaa minua lainkaan
2 = Kuvaa minua vähän
3 = Kuvaa minua toisinaan
4 = Kuvaa minua melko usein
5 = Kuvaa minua usein
6 = Kuvaa minua täysin” #

Monet väittämistä sentään ovat ihan suoraviivaisesti tulkittavissa kohdallani, ja niitä en tässä luettele, paitsi jos minulla on niistä jotain sanottavaa. Kaikissa alle ottamissani ei ole kyse laadinnan huonouksista. #

”4. Minun on hoidettava kaikki velvollisuuteni ennen kuin voin levätä.”
Tämän ongelma on voida-verbissä. Vaativa minä sanoo kylläkin, että minulla ei ole lupaa levätä, jos jokin velvollisuus on hoidettavissa ennen sitä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta joskus parhaalla mahdollisella tavalla voi tarkoittaa, että täytyy levätä nyt ja hoitaa jokin homma vasta sen jälkeen. En tuolloin ehkä käytännössä kykene lepäämään hyvin, mutta menettelyn takia vaativan minän täytyisi rehellisesti vastata ”voin levätä” -väittämään kielteisesti. Veikkaan kuitenkin, että vain myönteisestä vastauksesta annetaan vaativuuspisteitä. Toimiakseen väittämän pitäisi kuulua vaikkapa näin: ”En pysty helposti lepäämään, jos minulla on hoitamattomia velvollisuuksia.”
”5. Minun täytyy tehdä parhaani, toiseksi paras ei kelpaa. Aina on vara parantaa.”
Onkohan kirjoitusvirhe tahallinen provokaatio?
”14. Olen perustavaa laatua olevalla tavalla erilainen kuin muut.”
Totta kai olen, koska olen ainut subjekti kokemuspiirissäni. Minulla on eri standardit itselleni kuin muille, mutta se ei perustu mihinkään muuhun kuin tuohon subjektiuteen. Vaikka minut miten viipaloitaisiin, en poikkeaisi mitenkään keskimääräisestä tyyppini (rotuni, ikäni, sukupuoleni) edustajasta. Viittaako ”perustavaa laatua” siis materiaaliseen vai psyykkiseen minään? Siitä riippuen vastaukseni voi olla mitä tahansa.
”16. Ihmiset saavat minut toisinaan tuntemaan itseni arvottomaksi tai häpeälliseksi.”
Tämä on yksi esimerkki tyyppiongelmasta näissä väittämissä: näihin vastaamisesta on tuloksen kannalta hyötyä vain, jos vastaaja on täysin kuvitteellinen hahmo: introspektiokykyinen, rehellinen psykopaatti. Vain sellainen voi vastata tuohon muuta kuin ”Kuvaa minua täysin”; kukaan muu ei ole häpeästä vapaa. Jos liian epämääräinen ”toisinaan”-sana vaihdetaan ”usein”-sanaksi, jolloin reaktiolla kvantifioidaan ihmisen kokeman arvottomuuden määrää, ongelmaksi muodostuu se, että mitä voimakkaammin tämä tunne ihmisen elämässä vaikuttaa, sitä todennäköisemmin hän välttelee ihmisiä, jolloin hänen, esimerkiksi minun, tulee rehellinen ollakseen taas vastata ikään kuin tunne olisi hänellä harvinainen, vaikka kyse on tosiasiassa sen kokemusmahdollisuuksien rajoittuneisuudesta.

Minulla ei ole hyvää ehdotusta tilalle. Itse liittäisin väittämän nimenomaan sen herättämään pelkoon ja pelon aiheuttamaan välttämiskäyttäytymiseen: ”Arastelen ihmisiä, koska pelkään toisten ihmisten minussa toisinaan herättämää arvottomuuden tai häpeän tunnetta.” Tämäkin saattaa kuitenkin napata hyödyllisen vastauksen vain minun suppean kokemuspiirini kaltaisilta eikä jonkun toisen tyystin toisenlaisesta kokemusmaailmasta.

”18. Esitän ihmisille muuta kuin todella olen ja pelkään, että paljastun ja huonommuuteni tulee ilmi.”
Tämä väittämä ilmentää isoa ongelmien lajia psykologisissa testeissä yleisesti: itsetunnon haurautta ei erotella sen huonoudesta. Voisin vastata ”Kuvaa minua täysin” virkkeen pilkkuun saakka, mutta pilkun oikealla puolella olevaan osuuteen minun taas pitäisi, rehellinen ollakseni, vastata ”Ei kuvaa minua lainkaan”. En pelkää huonommuuteni paljastumista; minussa itsessänihän on hyvin vähän vikaa. Ongelma on siinä, että monet muut ihmiset ovat ihan vajakkeja ja voivat varsin hyvin uskoa minun olevan huono, vaikka asia on juuri päinvastoin. Se on se, mitä minä pelkään. Itsetuntoni on hauras, koska se ei kestä tällaista tuomiota, mikä on ilman muuta ongelma ja minun heikkouttani, mutta minulla ei ole mitään syytä pitää itseäni mitenkään erityisen huonona, enkä pelkää näiden ihmisten tuomiota koska siinä on totuus, vaan siksi, että siinä ei ole, ja minut näin väärin näkevä ihminen on kaiken toivon (minun toivoni hyvästä ihmissuhteesta) tuolla puolen. #

Tämän selityksen jälkeen voin kelata takaisin tuon, mitä sanoin virkkeen alkupuolesta: se ei kuvaa minua täysin. En esitä ihmisille muuta kuin olen, vaan pidän vain sen, mitä ”todella” olen, visusti piilossa ja raotan sitä hyvin vähän kerrallaan. Niinpä reaktioni tähän väittämään tulisi olla yksinkertaisesti ”Ei kuvaa minua lainkaan”, mutta silti minulle jää väittämän pohjalta tunne, että kysyjä olisi saanut minusta enemmän osuvaa tietoa, jos olisin valehdellen sijoittanut vastaukseni ”Kuvaa minua” -puolelle. Minun pitäisi toisin sanoen vastata pelkästään tunnemielellä ja sulkea logiikka ihan kokonaan pois, vaikka se kuinka lujaa huutaisi, ettei näissä vastauksissa ole mitään järkeä. Se on kyselynlaadinnan heikkoutta.

”31. Minun ei tarvitse toimia samojen sääntöjen tai sosiaalisten normien mukaan kuin muiden.”
Tässä väittämässä ei (ainakaan minun kohdallani) ole ongelmia. Halusin vain kommentoida, että tämä pätee tietysti aivan kaikkiin (eli kuvaa kaikkia täysin); kaikki eivät sitä vain tiedä, ja siksi osa vastaa jotain muuta, mikä näin ollen kertoo jotain hyödyllistä.
”33. Hurjastelen liikenteessä tai muuten rikon yhteiskunnan asettamia sääntöjä. Mielestäni minulla on oikeus siihen.”
Tässä on taas ongelmana, että yhden sijaan tämä on kaksi eri väittämää (eikä fifty-fifty-vastausvaihtoehtoa ole). Lisäksi jälkimmäinen väittämä on ongelmallinen ”oikeus”-sanan takia: juridisesti tällaista oikeutta ei tietenkään (joitain hassuja poikkeustapauksia lukuunottamatta) ole kellään, joten siitä ei voi olla kyse, ja niinpä tässä sukelletaan vahvasti semantiikkaan, mikä panee jälleen vastauksen arvon kyseenalaiseksi. Korvaisin jälkimmäisen virkkeen sivulauseella ”eikä siinä ei ole minusta mitään väärää.”
”40. Kiinnitän paljon huomioita elämän negatiivisiin asioihin.”
Kuten kirjoitusvirheisiin. Mutta jos elämässä on paljon negatiivisia asioita, onko huomioiden kiinnittäminen niihin yhtä kuin ”Kuvaa minua täysin”, vaikka myös positiivisiin asioihin kiinnittäisi suhteessa yhtä paljon? Huomioita.
”48. Minun on vaikea hallita halujani, tunteitani ja mieleni yllykkeitä. Minun on vaikea ilmaista vihaa rakentavasti.”
Taas fifty-sixty. Minulla ei ole mitään vaikeuksia hallita mainittuja asioita, mutta sen sijaan minun on vaikea ilmaista vihaa rakentavasti. Miksi ihmeessä nämä on niputettu näin?
”52. Minun on vaikeaa pyytää muita huolehtimaan minusta. Toisten tarpeet menevät viime kädessä omieni edelle.”
Fifty-sixty.
”54. Löydän aina aikaa muille ja huolehdin läheisistäni. Olen tottunut kuuntelemaan toisten ongelmia.”
Fifty-sixty.
Piditkö lukemastasi? Paiskaa bitcoinilla!