Nousin 4.51. Ei väsyttänyt juurikaan. #
Kävelin salille. Poljin samat kuin toissa viikolla, eli 4,2:n, tavallisella ohjelmallani. Muut lukemat lievästi heikommat: tehot 204/532 W, sykkeet 143/164 bpm, kierrokset 84/112 rpm. #
Kävelin kotiin. Kävin suihkussa, sitten söin riisipuuron. #
Pötköttelin, luin Tähdet ja avaruutta. #
Kävin kävelyllä, Hietasaarenkierroksen kautta Limingantullissa: Likkessä, Kontissa ja Prismassa. Kirppareilta ei taaskaan löytynyt mitään. #
Kotiin palattuani panin tattaririisin kiehumaan ja kävin suihkussa. Panin kuudenkympin pyykit pyörimään. Söin päivällisen. #
Pötköttelin, luin päivitykset. Lumenkaatopaikka näköjään täynnä. #
Ripustin pyykit. #
Otin levypalvelimen alas ja asensin isomman kahdesta tilaamastani IDE-levystä. Se päästeli kuitenkin klassista kuolemannaksutusta, ja Linux ilmoitteli DMA-virheitä, joten vaihdoin sen toisen, pienemmän levyn tilalle. Se ei ainakaan heti failannut yhtä rumasti. Panin badblocksin sitä rouskuttamaan. #
Verkkopiuhaa tuolle vetäessäni irtosi kytkin leikkuulautaviritelmästäni. Enkä siis vetänyt kytkintä johdosta, vaan 3M:n kiinnityspalat olivat vain löystyneet liimauksista omia aikojaan, vaikka selosteen mukaan noiden pitäisi tukea puupintojakin. #
Viihdekulutus #
- More or Less: Behind the Stats: Skin cancer, London rents and your great great great granddaughter
- More or Less: Behind the Stats: How many butterflies are there in the world?
- More or Less: Behind the Stats: How safe is the release of Fukushima nuclear plant water?
- More or Less: Behind the Stats: What percentage of our brain do we actually use?
- Techmoan: Mission Impossible's Tape Recorders (#3)
- Proof: A True Crime Podcast: Murder at the Warehouse | Ep. 5 – Cat and Mouse Game
- Proof: A True Crime Podcast: Murder at the Warehouse | Sidebar 5
- Earwitness: Episode 4 | Witness or Defendant
- History of the 90s: Abortion Sniper | 32
- Lingthusiasm 13: What Does it Mean to Sound Black? Intonation and Identity Interview with Nicole Holliday
- More or Less: Behind the Stats: How to approach the world through numbers
- SmarterEveryDay: IT'S COMING. April 8, 2024 Total Solar Eclipse: Here's what you need to know -Smarter Every Day 295
- Pure Trance Radio Podcast with Solarstone: Pure Trance Radio Podcast 380
- RiffTrax: Hillbillys in a Haunted House
- RiffTrax: The Bermuda Triangle
- The Food of the Gods