Näin toinen toistaan sekopäisempiä unia, onneksi kuitenkin aamua kohden vähenevästi. #

Nousin 7.21. Ei väsyttänyt kovin paljon. #

Kävelin salille. Tein vatsalihakset ja ojentajat, keskinkertaisesti. Porukkaa suunnilleen saman verran kuin viime viikolla. #

Kotimatkalla kävin Tokmannilta hakemassa pariston sykeanturille. Kalliiksi tuli: vaikka valikoima oli ihmeen laaja, niin kutakin tyyppiä oli vain yhden valmistajan yhtä mallia, ja näitä CR2032:ia vain Vartan kahden kappaleen pakkauksia, 3,99 € / pakkaus, kun eilen Prismaan unohtamani Airamin yksittäinen olisi ollut vain 0,80 €. #

Kotiin palattuani lapioin lumet parvekkeelta ja oven edustalta. Kävin suihkussa, sitten meditoin puoli tuntia. Söin päivällisen. #

Yritin vaihtaa sykeanturin pariston. Periaatteessa sen pitäisi olla ihan käyttäjän vaihdettava, mutta yksi neljästä ristipääruuvista ei millään irronnut, vaan sen kanta alkoi mennä muhjuksi. Arvatenkin juuri tämän takia Garmin on sittemmin vaihtanut ristipäät torxeihin, ja toimittaa anturin mukana työkalunkin ruuvien irrottamiseen. #

Nyt tuon joutuu vaihdattamaan kellosepällä. #

Polarin (H7:n) ratkaisuhan oli kolikolla avattava kotelon kansi, ja se toimi ihan luotettavasti loppuun saakka. H7 ei kuitenkaan ollut Garminin kanssa yhteensopiva (toisin kuin Polarin uudemmat anturit). #

Join 4 kupillista kahvia. Kirjoittelin tätä. #

Deletoin Nextcloudin Kapsilta. Sen käytössä ja ylläpidossa on aina ollut enemmän tai vähemmän ongelmia (jaetun palvelimen kommervenkkien takia), ja kotipalvelin on viime aikoina (varsinkin langattoman verkon ongelmien ratkettua Ubiquitin tukiaseman myötä) toiminut paljon luotettavammin, joten jaetun palvelimen tietoturvariski alkoi olla isompi kuin hyöty. #

Koodasin. #

Viihdekulutus #

Responses

Comments are closed.