Herä­sin puo­li kuu­del­ta. Ei väsyt­tä­nyt. Maka­sin taas väki­sin, ja pää­sin­pä uneen! #

Näin kyl­lä­kin taas vain sitä samaa rai­vos­tut­ta­vaa unta, jota aina väki­sin pit­kään nuk­kues­sa­ni. Sii­nä unes­sa (1) olen sän­gys­sä, unes­sa (2), sil­mät kiin­ni, mut­ta näen sil­ti sen mitä on ulko­puo­lel­la­ni, todel­li­suu­des­sa, joka kui­ten­kin on todel­li­suu­des­sa unta (1), niin kuin rönt­gen­kat­seel­la sil­mä­luo­mien läpi, ja het­kit­täin itse­ni itse­ni ulko­puo­lel­ta, niin kuin video­pe­li­hah­mon. #

(Tämä kap­pa­le on jätet­ty tar­koi­tuk­sel­la tyh­jäk­si.) #

Uni (2) on siis samal­la sel­koun­ta, mut­ta sen sel­kous ulot­tuu vain unen (1) tasol­le. Uni­hal­vauk­sen takia en pys­ty avaa­maan sil­miä­ni, enkä muu­ten­kaan liik­ku­maan enkä puhu­maan­kaan kun­nol­la. Yri­tän puhua ihmi­sil­le tai teh­dä mui­ta asioi­ta, mut­ta hal­vauk­sen takia lyhyin­kin vir­ke ja pie­nin­kin lii­ke vaa­tii äärim­mäis­tä tah­don­voi­man pon­nis­te­lua. #

Kuu­len ja näen kui­ten­kin kai­ken mitä ympä­ril­lä­ni tapah­tuu, ja ymmär­ryk­se­ni­kin pelaa jok­seen­kin nor­maa­lil­la (uni­lo­gii­kan) tasol­la. Mut­ta jos­sain vai­hees­sa tulee aina se koh­ta, jos­sa yri­tän miet­tiä, että mis­sä sän­gys­sä nukun täl­lä het­kel­lä oikeas­ti, oikeas­ti-oikeas­ti, ja sen muis­ta­mi­nen on äärim­mäi­sen vai­ke­aa. Jou­dun aina tur­vau­tu­maan sii­hen kei­noon, että alan muis­tel­la kaik­kia mah­dol­li­sia paik­ko­ja jois­sa olen kos­kaan nuk­ku­nut, toi­voen (ja tie­täen) tun­nis­ta­va­ni niis­tä oikean tämän­het­ki­sen lepo­si­ja­ni, kun se tulee koh­dal­le. Jos onnis­tun pai­kan­ta­maan itse­ni, se tuo yleen­sä lie­vän hel­po­tuk­sen tun­teen kai­ken sen ylen­palt­ti­sen jäh­mey­den kes­kel­lä: tie­dän, että aina­kaan unes­ta herät­tyä­ni en ole mis­sään tätä maa­tus­ka­mais­ta uni­hau­ta­kam­mio­ta­ni huo­nom­mas­sa pai­kas­sa. #

Olen käy­nyt tämän kai­ken läpi jo niin mon­ta tuhat­ta ker­taa, että jos sii­nä kos­kaan on ollut­kaan mitään uutuu­den­vie­hä­tys­tä, se on jo ajat sit­ten haih­tu­nut. Nämä unet tun­tu­vat minus­ta nyky­ään pel­käs­tään rasit­ta­val­ta, ja sik­si yri­tän­kin aina herä­tä niis­tä, mut­ta en pää­se tah­don­voi­mal­la­ni edes sii­tä sisem­mäs­tä unes­ta ulos, saa­ti­ka että ulom­mas­ta todel­li­seen todel­li­seen. #

Herä­sin puo­li yhdek­säl­tä. Aamu­toin­ten jäl­keen pais­toin lohi­fi­leen salaat­tia var­ten. Leik­ka­sin tuk­ka­ni ja par­ta­ni, ja sen jäl­keen vein bio-, metal­li-, pah­vi- ja seka­jät­teet jäte­ka­tok­seen, sekä muo­vi­jät­teet Puo­li­vä­lin­kan­kaan keräys­pis­tee­seen. Pala­tes­sa­ni kävin Pris­mas­ta ensi vii­kon vihan­nek­set, päh­ki­nät ja mai­dot. #

Pais­toin ensial­ku­vii­kon ruu­an (kaa­li­ka­naa) ja kei­tin pot­tu­ja kave­rik­si kas­vis­pih­veil­le. Syö­des­sä­ni kat­se­lin Llo­yd Evan­sin videon 10 ways you are wor­se off as a Jehovah’s Wit­ness#

Selai­nik­ku­nas­hop­pai­lin taas rau­taa, kor­ja­sin ver­sion­hal­lin­ta­jär­jes­tel­män web­kä­liä. Join vii­si kupil­lis­ta kah­via ja kuun­te­lin Aree­nal­ta Kon­sert­te­ja-ohjel­man jak­sot Suo­ma­lai­nen kama­ri­kuo­ro esit­tää Jaak­ko Män­ty­jär­ven sävel­lyk­siä ja Hel­sin­gin juh­la­vii­kot 2017: HKO ja Susan­na Mälk­ki#

Responses

Comments are closed.